26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Ilonen rutisti jatkoon

Mikko Ilosen pelaa Kiinan avointen jatkokierroksilla. © Getty Images

Mikko Ilonen (72-70) paransi kahdella lyönnillä torstain tulostaan Kiinan avointen mestaruuskisojen toisena päivänä ja selviytyi viikonlopun kierroksille viimeisten joukossa. Tilanne näytti huolestuttavalta ennen kolmea viimeistä. Suomalainen teki kuitenkin perättäiset birdiet rei’illä 7 ja 8, (päivän 16 ja17) ja nousi rajan oikealle puolelle. ”Loppukiri oli molempina päivinä jäätävän hyvä'”, Ilonen kehaisi aiheesta itseään. Perjantaina hän pelasi neljä viimeistä reikää kolme alle. Ilonen lähti kierrokselleen paikallista aikaa klo 12.05, mutta yöllä käynnistyneen selän kramppaamisen johdosta hän oli kentällä jo klo 5.30: ”Oli pakko lähteä hoidattamaan ja hoitamaan sitä. Fysioterapeutit Pierre ja Markus tekivät kanssani ison työn. Jos minulla olisi ollut aamustartti, kierros olisi jäänyt pelaamatta.” Brierin seuraksi lauantaina ”Kentällä ei enää ollut mitään kipuja, keskityin vain peliin ja itseni lämpimänä pitämiseen. Viileätähän tuolla pellolla oli. Lyöminen oli pikkuisen parempaa kuin torstaina, varsinkin draivaaminen, joka tuntuu nyt oikein hyvältä. Kun saan viikonloppuna toivottavasti parempia lähestymisiä, niin tuloskin voi painua reilusti parempaan suuntaan.” Sijalla 53 oleva Ilonen starttaa kisan kolmannelle kierrokselle Itävallan Markus Brierin kanssa lauantaina klo 2.52 Suomen aikaa.

Volvo China Openin johtopaikkaa jakavat Jean-Baptiste Gonnet ja Gary Boyd. Kaksikko pelasi avauspäivän tapaan saman tuloksen myös perjantaina, he ovat kierroksin 66-67 kokonaistilanteessa -11.

Molemmilla on tähtäimessään Tianjinissä uran ensimmäinen ET-voitto. Boydin parhaat sijoitukset Euroopan kiertueella ovat kaksi kakkostilaa. Gonnet’n ainoa Top 3 -sijoitus on peräisin hänen tulokaskaudeltaan, 2007. Tuolloin ranskalainen ylsi Scandinavian Mastersissa toiseksi, Ilosen voittaessa.

Gary Boyd jatkoi hyviä otteitaan Tianjinin turnauksessa.  &copy Getty Images

Gary Boyd jatkoi hyviä otteitaan Tianjinin turnauksessa. &copy Getty Images

Boyd lähti liikkeelle tahmeasti, sillä hän oli 17. reiän (päivän 8) jälkeen kierrostaan yksi yli parin. Seuraavalla tullut birdie muutti englantilaisen pelin suunnan. Hän teki kierroksen jälkipuoliskolla viisi birdietä, joista kolme peräkkäin rei’illä 4-6.

”Siitä on aikaa, kun olen ollut näin hyvissä asemissa – ehkä Tsekissä tai Sveitsissä viime syyskuussa. Mutta aion hyödyntää aiempia kokemuksiani viikonloppuna”, Boyd sanoi.

Alkukaudesta kaksi kisaa Etelä-Afrikassa voittanut Branden Grace (-10) on kolmantena.

”Kaikkein tärkeintä oli pelata vaikeat reiät järkevästi. En ottanut yhtään riskiä siellä, missä siitä olisi voinut koitua minulle ongelmia. Birdiet tulivat oikeilla rei’illä”, toistamiseen tuloksen 67 pelannut Grace sanoi.

Colsaertsin linko puhui

Nicolas Colsaertsilla on viikonvaihteessa hyvät mahdollisuudet puolustaa ensimmäisenä pelaajana menestyksekkäästi Kiinan avointen voittoa. Yhden eaglen, viisi birdietä ja kaksi bogia tehnyt belgialainen osoitti jälleen perjantaina mahtinsa Euroopan kiertueen pitkälyöntisimpänä pelaajana. Hän löi 526 metriä (par-5) pitkällä kakkosväylällä jatkolyöntinsä raudalla n. puolen metrin päähän lipusta tehden helpon eaglen.

”Erikoista, että pelasin paremmin eilen, vaikka tulos oli kesyimmissä olosuhteissa lyönnin heikompi”, Colsaertsin vertaili kierroksiaan kolean pelipäivän päätteeksi.

Perjantain kovimmasta kierrostuloksesta (65) vastannut Francesco Molinari on kokonaistilanteessa -7. Tämä riittää kisan puolivälissä yhdeksänteen tilaan.

Westwood hallitsee Jakartassa

<a href=Lee Westwood lienee vaikeasti kammettavissa Indonesian Mastersin paalupaikalta. &copy Getty Images" src="/wp-content/uploads/2012/04/12042017251552.jpg" width="505">

Lee Westwood lienee vaikeasti kammettavissa Indonesian Mastersin paalupaikalta. &copy Getty Images

Lee Westwood jatkaa huonon sään vuoksi keskeytyneen Indonesian Mastersin kärjessä. Westwood ehti pelata oman kierroksensa loppuun ennen kuin summerit kutsuivat kilpailijat kentältä pois klo 17.27 paikallista aikaa.

Perjantaina tuloksen 68 lyönyt Westwood on 36 reiän jälkeen tilanteessa -11. Maailmanlistan kolmonen ei yltänyt samanlaiseen birdietehtailuun kuin avauspäivänä, mutta välttyi 13 paria tehneenä tyystin virheiltä. Westwood puolustaa Jakartassa kisan viimevuotista voittoaan.

Toisena Aasian kiertueeseen kuuluvassa turnauksessa on 12 reikää pelannut Myanmarin Zaw Moe. Hän on Westwoodia kolme lyöntiä jäljessä. Päivän kovimmasta tuloksesta (65) vastannut Australian Kieran Pratt on kolmantena tilanteessa -6.

Suomalaisista Jaakko Mäkitalo (55:s) onnistui toisella kierroksella. Tulos 70 nosti hänet kokonaistilanteeseen +2, joka tämän hetken ennusteen mukaan riittäisi niukasti jatkokierroksille. Joonas Granbergin (+7) pelit eivät tule jatkumaan viikonvaihteessa. Avauskierroksen tulos 75 sai perjantaina seurakseen lyönnin verran heikomman noteerauksen.

Indonesian Masters jatkuu lauantaina klo 6.30 paikallista aikaa.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)