16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Ilonen, Kakko ja Korhonen tähyävät kärkikahinoihin Qatarissa

Mikko Ilosella on jo kaksi top-ten sijoitusta Qatarista vuosilta 2013 ja 2014. Kuva: Getty Images

Mikko Ilosella on jo kaksi top-ten sijoitusta Qatarista vuosilta 2013 ja 2014. Kuva: Getty Images

Toinen kilpailupäivä oli suomalaisille Qatarissa varsin hyvä tuloksen 68 pelanneet Mikko Ilonen (30.) ja Mikko Korhonen nousivat listalla 16 ja 28 sijaa. Tuloksen 71 lyönyt Roope Kakko (34.) kompasteli loppupätkällä mutta putosi vain kymmenen sijaa.

Ilosella on kärjessä olevaan Paul Lawrieen kuuusi lyöntiä, Kakolla ja Korhosella seitsemän.

”Lyöminen oli toisena päivänä ensimmäistä tahmeampaa. Meni lyömisen puolelle, svingaamisesta ei voi varsinaisesti puhua. Putsasin kyllä viheriöllä lyhyet putit hyvin reikään. Astelma kahdelle viimeiselle kierrokselle on erinomainen. Hyvänä päivänä on mahdollista tehdä lyhyessä ajassa kovat nousut”, Ilonen muistutti itseään.

Ilonen on pelannut kaikki kauden kuusi kisakierrostaan alle parin.

Roope Kakko starttasi Ilosen tavoin aamuvarhain. Kymmenen reiän jälkeen tilanne näytti lupaavalta, Kakko oli kierrostaan kaksi alle ja edessä oli tilastollisesti helppoja reikiä. Hän ajautui kuitenkin bogijunaan tehden niitä seitsemän reiän jaksoon neljä. Väliin mahtui onneksi eagle kentän lyhimmällä par-nelosellla, päivän päätteeksi Kakko naulasi 18:lla birdieputin reikään.

Mikko Korhonen joutui iltapäivän viimeisessä ryhmässä lähteneenä aamua kovempiin tuuliin. Hän rakensi kuitenkin hienon kierrostuloksen 68. jolla jakaa Kakon kanssa sijalukua 34.

”Huh, aika reipas tuuli oli. Vähän koveni loppua kohden ja aika kylmä keli sen lisäksi. Ihan hyvin kyllä vedin, draivasin hyvin ja lähipelikin oli ok. Pari puttiakin livahti sisään, oli kiva pelata”, Korhonen makusteli esitystään.

Paul Lawrie hallitsee Qatarin tuulet

Paul Lawrie on pelannut kahdesti Ryder Cupissa, vuosina 1999 ja 2012. Molemmilla kausilla hän sai kasapäin tarvittavia pisteitä joukkueeseen pääsemiseksi voitettuun Qatarissa. Lawrie aloitti keskiviikkona tuloksella 67. Torstaina hän pisti lyönnin paremmaksi, 66 oli päivän paras tulos.

Paul Lawrien pelikaverina oli villillä kortilla osallistunut <a href=John Daly (vas.). Ikänstä puolsesta Champions Tourille keväällä siirtyvä Daly karsiutui pelattuaan 20 lyöntiä skotlantilaista enemmän kahden kierroksen aikana. Kuva Getty Images" src="/wp-content/uploads/2016/01/16012817032817.jpg">

Paul Lawrien pelikaverina oli villillä kortilla osallistunut John Daly (vas.). Ikänstä puolsesta Champions Tourille keväällä siirtyvä Daly karsiutui pelattuaan 20 lyöntiä skotlantilaista enemmän kahden kierroksen aikana. Kuva Getty Images

Vuosina 2011-2012 skotti teki toistaiseksi viimeisen ja varsin hurjan nousun Tourin eliittiin ansaiten yli kolme miljoonaa taalaa. Sen jälkeen nykyään 47-vuotias konkari on ollut tulokseksellisesti umpijäässä.

Qatarin kovat tuulet ja hiekkadyynit sopivat Lawrielle keskimääräistä paremmin. Voitto veisi hänet historiaan, Ryder Cup-paikasta puhuminen on tässä vaiheessa varsin aikaista. Lawrien sijoitus World Rankingilla on 312.

Peliseurakseen hän saa lauantaina toisen alavireisesti pelanneen Ryder Cup-soturin, Belgian Nicolas Colsaertsin, joukkuetoverinsa vuoden 2012 kisasta.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje