26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista

26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Ilonen ja Woods tasatahdissa

Mikko Ilosella ja Tiger Woodsilla riitti lauantaina keskusteltavaa. Kuva: All Over Press

Mikko Ilonen ja hänen kolmannen kierroksen pelikaverinsa Tiger Woods pelasivat saman tuloksen (70) Dubaissa meneillään olevassa Euroopan kiertueen turnauksessa.

Ilosen peli oli kierroksen alkuvaiheilla varsin lupaavaa: hänellä oli lukuisia birdiepaikkoja muutamasta metristä, mutta yksikään niistä ei uponnut. Ensimmäisen puoliskon jälkeen hän oli kierrostaan yksi yli.

Perjantain tavoin Ilonen sai tuloksen puolesta henkeä päälle sisääntulossa: kympillä (par-5) birdie syntyi kahdella putilla. Birdieitä osui kahdeksan reiän jaksoon neljä. Päivän toinen bogi tuli 15. reiällä.

”Lyöminen oli parempaa kuin aiempina päivinä, draivaaminen jätti toivomisen varaa. Pitää osua sunnuntaina parempiin paikkoihin, jotta pääsee hyökkäämään lipulle. Putteri on ollut hieman arvaamaton, päätöskierroksella pitäisi saada upotuksia”, Ilonen sanoi.

”Nousu mielessä luonnollisesti lähden matkaan, peli ja oma fiilis luovat siihen pohjan.”


Ilonen: Tiger oli juttutuulella

Woods väläytteli osaamistaan, mutta oli kaukana parhaasta lyöntivireestään. Parivaljakko pelaa sunnuntaina joko yhdessä tai perättäisissä ryhmissä.

”Meillä oli varsin kiva kieppi keskenämme, Tiger oli juttutuulella. Pelaisin todella mielelläni hänen kanssaan myös ratkaisevan kierroksen”’, Woodsin kanssa ensimmäisen ja edellisen kerran vuoden 2001 Mastersissa pelannut Ilonen jatkoi.

Ilonen taistelee myös paikasta reikäpelin MM-kisoihin, 64 parasta helmikuun yhdeksännen päivän maailmanlistalta pääsee mukaan. Ennen Dubain kisaa hän on sijalla 62.

Sijoitus 20 joukkoon Dubaissa toisi melko todennäköisesti paikan tähtien kisaan, sillä Adam Scottin lisäksi 1-3 muuta pelaajaa saattaa vetäytyä osanottajalistalta.

Ilonen (-5) jakaa Dubaissa ennen finaalikierrosta 37. sijaa.

Lisäys: Ilosen kanssa Suomen aikaa klo 7.44 starttaavassa neljännen kierroksen lähdössä pelaa Australian Scott Hend. (klo 16.22)

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje