16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Ilonen hienosti 12:s Lontoossa

Wentworthin turnauksen 12:s sija nosti Mikko Ilosen kausiansiot yli puolen miljoonan euron. Kuva: All Over Press

Mikko Ilonen (67-76-70-69) päätyi lopulta sijalle 12 Euroopan kiertueeseen kuuluvassa BMW PGA Championshipissä. Tämä sivuaa hänen kaikkien aikojen parasta sijoitustaan Wentworthin West Coursen kentällä vuosittain pelattavassa kisassa. Ilonen oli avauspäivän jälkeen toinen, kisan puolivälissä, kuten myös kolmannen kierroksen jälkeen 21:s. Sunnuntaina kisa pysyi huipputasaisena loppusuoralle asti. Ilonen teki päivän aikana kuusi birdietä ja kolme bogia jääden kärjestä vain neljä lyöntiä. Palkintorahaa Ilonen kuittaa noin 70 500 euroa. Hänen kausiansionsa ovat nyt vajaat 540 000 euroa, joista viimeiset neljä kisaa ovat tuottaneet noin 470 000 euroa. Ilosen World Ranking -sijoitus (128.) paranee taas jonkin verran, sadan joukkoon hän ei tosin vielä viikonlopun jälkeen mahdu. ”Viikonloppu oli hyvä. Pitää olla tyytyväinen molempien päivien parin alituksiin (70-69). Varsinkin tänään lähti vastoin suunnitelmaa heikosti liikkeelle, kun tein helpolla kakkosreiällä bogin. Sain käännettyä pelin oikeaan suuntaan, pelikaverini Niclas Fasth toimi mainiona kirittäjänä saatuaan huippustartin”, Ilonen sanoi.

Fasth oli viisi alle kierrostaan 11 reiän jälkeen, molemmat pelasivat lopulta tuloksen 69. ”Puttaaminen ja chippaaminen olivat osaltani kisan parasta antia. Tämä oli hieno viikko vaativalla kentällä”, Ilonen jatkoi.

Matteo Manassero osoitti rautaisia kilpailuhermoja tiukassa paikassa. Kuva: All Over Press

Matteo Manassero osoitti rautaisia kilpailuhermoja tiukassa paikassa. Kuva: All Over Press

Kilpailun voitosta uusivat Simon Khan, Marc Warren sekä Matteo Manassero. Warren putosi kyydistä jo ensimmäisellä jatkoreiällä. Manassero ja Khan palasivat tämän jälkeen vielä kolme kertaa 18. tiille, kunnes 20-vuotias italialainen ratkaisi pelin edukseen.

Neljännen turnauksensa Euroopan kiertueella voittaneesta Manasserosta tuli sunnuntaina nuorin mestari BMW PGA Championshipin historiassa.

”Olen maailman onnellisin mies tällä hetkellä”, Manassero sanoi.

Tuore voitto nostaa Manasseron 30:n joukkoon maanantaina päivitettävällä maailmanlistalla. Lisäksi hän rikkoi jo toisena kautena peräkkäin miljoonan euron tienestirajan kiertueen Race to Dubai -listalla.

Jälkimmäiset 36 reikää parhaiten pelannut Miguel Angel Jimenez sekä AlejandroCanizares jakoivat neljättä sijaa, lyönnin kärjestä jääneinä. Wentworthin turnaus oli Jimenezille 600:s Euroopan kiertueella.

Ilonen pelaa maanantaina Lontoon lähistöllä Walton Heathin kentällä 36 reiän mittaisen US Openin karsinnan josta hän on päässyt varsinaiseen kisaan vuosina 2010 ja 2012. Osanottajia on alustavalla listalla yli sata, kisapaikan tulee saamaan 10-12 parasta.

”Pitkää peliä täytyy huomenna pelata paremmin, jotta paikka kauden toiseen majoriin avautuisi”, lahtelainen ennakoi.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (7 kpl)