Ilonen ei saanut kaikkea irti koneesta - Golfpiste.com

4.–11.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][19]
KilpailuaSuomalaista

4.–11.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][19]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Ilonen ei saanut kaikkea irti koneesta

Sunnuntain vahvalla esityksellä Mikko Ilosen nimi voi vielä löytyä ADLC:n kärkikymmeniköstä. Kuva: Getty Images

Mikko Ilonen (-9) nousi Alfred Dunhill Links Championshipissa sijalle 21 ennen päätöskierrosta. Kisaa johtava Tanskan Thorbjørn Olesen on jo kahdeksan lyönnin päässä, mutta matkaa Top 8:aan on vain kaksi lyöntiä.

Ilonen kiersi lauantaina kisan kolmesta kentästä St Andrewsin Old Coursea, jolla syntyi ihanteellisessa kesäsäässä neljä birdieä ja yksi bogi.

”Pelasin ihan hyvin oman suunnitelman mukaan. En kuitenkaan saanut tuloksellisesti kaikkea irti koneesta. Tämä kenttä todellakin tarjoaa näin hienossa kelissä birkkupaikkoja. Kärki karkasi, mutta pyhänä on mahdollisuus tehdä hyvää nousua terävällä esityksellä”, tuloksen 69 pelannut Ilonen

Ilonen ei ole koskaan sijoittunut Old Courselle päättyvässä kisassa kymmenen joukkoon. Kuluvalla kaudella paras sijoitus on 18:s, jonka hän saavutti sekä Kiinassa että

Roope Kakko pelasi Old Coursella Ilosta lyönnin verran paremmin, mutta paikka finaalikierrokselle karkasi kahden lyönnin päähän.

Kakko teki lauantain virheettömällä kierroksellaan neljä birdieä. Sisääntulon puolelta päivän urakkansa aloittanut espoolainen laittoi ensimmäisen birdien sisään kolmannella (kentän 12.) reiällä, loput kolme tulivat seitsemän viimeisen reiän jaksossa. Kakon lopulliseksi sijoitukseksi jäi 72.

Perjantaina kisan kolmesta kentästä ylivoimaisesti helpoimmalla, Kingsbarnsilla, pelattu vaatimaton tulos, 71, koitui Kakon kohtaloksi.Karsiutuminen oli toinen seitsemässä ET:n kisassa kuluvalla kaudella.

”Helpoilla väylillä munailin homman tällä viikolla. En vain saanut konetta käyntiin, tuo Kingsbarnsin tulos oli tästä selvin näyttö. Viihdyin erittäin hyvin näillä links-kentillä, jotka vaativat totuttelemista.
Seuraavalla kerralla on jo huomttavasti helpompaa”, Kakko tiivisti viikkoaan.

Hän pelaa seuraavan kerran torstaina Englannissa, Woburnin kentällä käytävässä British Mastersissa.

”Siellä pelataan taas hieman tutummissa olosuhteissa. Sitä kisaa varten hyvän iskun rakentaminen täytyy tehdä tehokkaasti”, Kakko suunnitteli.

Kärjessä Thorbjørn Olesenilla (-17) on kolmen lyönnin johto ennen Florian Fritschiä (-14). Benjamin Hebert (-13) on kolmantena. Ruotsin Joakim Lagergren (-12) täydentää pohjoismaalaisten hyvää panosta neljännellä sijallaan.

Suomalaisten tavoin St Andrewsissa lauantaina pelannut Olesen aloitti kierroksensa bogilla, mutta siihen virheet jäivätkin. Hän iski jatkossa kahdeksan birdieä, joista neljä tuli viiden viimeisen reiän puitteissa. Kierroksen päätteeksi tulostaululla komeilivat lukemat 65. Tanskalainen oli syystäkin tyytyväinen päivän aikaansaannoksistaan.

”Loistava päivä. Aloitin kierroksen kehnosti, kun löin pallon veteen ykkösellä. Pääsin siitä kuitenkin yli ja pelasin sen jälkeen hyvää golfia”, Olesen sanoi. ”Putteri oli kuuma, ja upotin tänään paljon mahtavia putteja.”

”Totta puhuakseni, kausi on ollut loukkaantumisen myötä vaativa; joukkoon on mahtunut myös huonoja jaksoja. Olen harjoitellut kovaa, ja toivonut, että asiat loksahtavat jossain vaiheessa kohdalleen.”

”Joukkoon on mahtunut hyviä kierroksia, mutta neljän kierroksen ehjä kokonaisuus on jäänyt puuttumaan. Toivottavasti se toteutuu tällä viikolla. On hienoa olla tuloslistan kärjessä”, kaksinkertainen ET-voittaja jatkoi.

MK

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje