26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Hyvän turnauksen pelannut Kakko: ”Kärkeen pitää punnertaa, jos meinaa raapia sarjanousun”

Roope Kakko jää seuraavaksi pienelle tauolle ja palaa kisoihin heinäkuun puolella. Kuva: Getty Images

Cadizissa mentiin tällä viikolla harvinaisen lujaa, eikä selitys löydy edes kentästä.

Roope Kakko käytti Cadizissa perjantai-iltapäivänä päättyneen Challenge Tourin kilpailun päätöskierrokseen 70 lyöntiä. Hän alitti kokonaistuloksellaan kentän 72 reiän parin 14 lyönnillä, mikä riitti kovatasoisessa koitoksessa jaettuun 15. sijaan.

Kakko ei saanut piiskattua itseään viimeisellä kierroksella samanlaiseen liitoon kuin edellisenä päivänä, vaikka kierroksen alku hyvää lupailikin. Hän teki kolme birdieä kuuden ensimmäisen reiän aikana, mutta jatkossa isommat onnistumiset olivat tiukassa. Seitsemännellä ja 10. reiällä tulleiden bogien jälkeen Kakolle kirjattiin takaysillä enää yksi birdie.

Esitys Challenge de España -kilpailussa sai Kakon hyvilleen, mutta hän ihmetteli, ettei se riittänyt kovempaan sijoitukseen.

”Just tuossa sanoin pojille, että ei perhana. Tuntui, että pelasin pirun hyvän viikon, mutta se ei riittänyt edes top 10:een. Olen pelannut huonomminkin ja ollut top 10:ssä. Jostain syystä tällä viikolla taso nousi todella kovaksi. Kenttäkään ei ole mikään läpikävely, vaan siellä pitää ihan kunnon golfia pelata”, Kakko sanoi.

”Omaan suoritukseen olen tyytyväinen, enkä koe, että olisin suuremmin lyöntejä jättänyt kentälle. Nyt on hyvä huilata hetki, ja tuumata millä omaa tasoa pystyisi vielä pikkaisen nostamaan. Fakta on se, että sinne kärkeen pitää punnertaa, jos meinaa kauden lopuksi olla niiden 20 onnellisen hepun joukossa, jotka raapivat itselleen sarjanousun.”

Samalla kentällä viime viikonvaihteessa pelatussa turnauksessa tuloksella -14 heltisi toinen sija, mikä vahvistaa käsityksen yllättävän nopeasta tason noususta.

Mainion kilpailun pelasi myös 27. sijan jakanut Alex Hietala (-10). Kyseessä on hänen paras sijoituksensa Challenge Tourin kilpailuissa.

Hietala pelasi perjantaina Kakon tavoin turnauksen heikoimman kierroksensa. Hän oli tehnyt kahtena edellisenä päivänä vain yhden bogin, mutta neljännellä kierroksella bogeja kertyi viisi. Kun birdiejä tuli yksi vähemmän, muodostui päivän tulokseksi 73.

Myös Matias Honkala (-9) ylsi parhaaseen sijoitukseensa haastajakiertueella jaettuaan 33. sijan. 70 lyönnillä sujuneen kierroksen alku oli tehokas, sillä hän teki jo päivän kolmannen birdiensä neljännellä reiällä. Toisellakin kenttäpuoliskolla tuli kaksi birdieä, mutta joukkoon eksyi kolme myös bogia.

Molemmat osoittivat niukasta CT-kokemuksestaan huolimatta olevansa potentiaalisia tulevia menestyjiä haastajakiertueella, jonne on irronnut pelipaikkoja Golfliiton hallussa olevilla vaihtokorteilla. Peli on parhaimmillaan ennakkoluulotonta ja ”birdie-herkkää”, mikä lupaa jatkoa ajatellen hyvää.

Toisen peräkkäisen Iberostar Real Club de Golf Novo Sancti Petri -kentällä pelatun turnauksen voitti viime viikon kolmonen Santiago Tarrio (-20). Kauden toisen ykköstilansa ottanut espanjalainen jätti Australian Blake Windredin, Skotlannin Ewen Fergusonin ja loppuun kaksi peräkkäistä bogia hermoilleen Ranskan Frederic Lacroix’n lyönnin päähän.

Ruotsin Christofer Blomstrand (-15) jakoi parhaana pohjoismaalaisena 13. sijan.

Santiago Tarrio on haastajakiertueen rankingissa ylivoimaisessa johdossa, ja käytännössä varmistanut korttinsa European Tourille ensi kaudeksi. Kakko kohenteli asemiaan Road to Mallorca -kokonaiskilpailussa neljällä pykälällä ollen nyt 27:ntena.

Kauden päätteeksi 20 parasta saa kortin pääkiertueelle.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje