16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Hurmoksessa pelannut Robert Rock tehtaili ennätyksiä Irlannin avoimissa

Robert Rock onnistui lauantaina kaikessa ja vähän enemmänkin. Kuva: Getty Images

Englantilaisen näyttävä kierros sisälsi peräti 11 birdieä. Rockille on ennenkin sattunut mukavia asioita Irlannin tärkeimmässä kilpailussa.

Robert Rock äityi lauantaina Lahinch Golf Clubin Old Coursella jatkuneessa Irish Openissa henkeäsalpaavaan peliesitykseen. Viitosella alkavaa tulosta tosissaan jahdannut britti iski näyttävän 60 lyönnin kierroksen ja harppasi sijalta 31 turnauksen kärkipaikalle.

Kyseessä on kautta aikain paras Irish Openissa pelattu tulos ja se sivuaa myös Brandon Stonen viime vuonna tekemää Rolex-sarjan turnausten kovinta kierrostulosta.

Rockin, 42, häikäisevä kierros sisälsi 11 birdieä, joista kuusi tuli perätysten kentän viimeisellä kolmanneksella. Joukkoon mahtui myös yksi, neljännellä reiällä tullut bogey.

Kaksi kilpailua Euroopan kiertueella voittaneella pelaajalla oli 18. reiällä 10,5-metrinen eagle-putti tulokseen 59, mutta pallo valui muutamia senttejä ohi kupin alapuolelta.

”Olen pelannut tällä kaudella tähän asti surkeasti, joten hyvät otteet ilahduttavat. Tämä on hyvä tilaisuus saada kausi takaisin raiteilleen ja yrittää lunastaa paikka Openiin”, Rock sanoi.

”Tietysti voittokin on ulottuvilla, mikä olisi hienoa, sillä edellisestä on jo aikaa.”

Onnistuminen olisi tiennyt hauskaa yhteensattumaa, sillä Rockin caddie Gary Tilston on Oliver Fisherin caddien Guy Tilstonin veli. Jälkimmäinen teki viime vuonna Portugal Mastersissa historiaa lyömällä ensimmäisenä pelaajana Euroopan kiertueella tuloksen 59.

Rock sai Irish Openin pääpalkinnon kymmenen vuotta sitten, vaikka jäi kilpailussa toiseksi. Se johtui turnauksen voittaneen irlantilaisen Shane Lowryn tuolloisesta amatööristatuksesta.

Niin ikään lauantaina vakuuttanut (63) Rafa Cabrera Bello tekee Rockille seuraa neljännen kierroksen viimeisessä kello 14.55 Suomen aikaa starttaavassa ryhmässä. Cabrera Bello ja samassa -12-tilanteessa oleva Eddie Pepperell jahtaavat Rockia lyönnin päässä.

Irlantilaissuosikeista yksikään ei taistele tänä vuonna maansa avoimesta mestaruudesta. Kotikonnuillaan parhaiten on toistaiseksi sarkansa kuokkinut pohjoisirlantilainen yllättäjä Cormac Sharvin (-9), joka on jaetulla seitsemännellä sijalla.

Pohjoismaalaisista Ruotsin Niklas Lemke ja Tanskan Thorbjørn Olesen (-7) löytyvät 14. sijaa jakavien joukosta.

Kaikki kisan kolme suomalaispelaajaa karsiutuivat kahden kierroksen jälkeen.

Lue seuraavaksi: Rory McIlroyn poissaolo näkyy ja tuntuu Irish Openissa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje