16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Huippugolfin kuumimman pelaajan ketsuppipullosta purskahti jälleen – Finaulle jo kolmas voitto seitsemään turnaukseen

Tony Finaun pitkä birdie-putti 18. reiällä meni hiuksenhienosti ohi. Sillä ei kuitenkaan ollut lopputuleman kannalta mitään merkitystä. Kuva: Getty Images

Tony Finau onnistui Houstonissa pelin kaikilla tärkeimmillä osa-alueilla, ja jälki oli sen mukaista.

Tony Finaun ensimmäisen ja toisen PGA Tour -voiton välillä ehti kulua yli viisi vuotta. Vajaassa neljässä kuukaudessa täysosumia on tullut kolme lisää. Finau otti tuoreimman voittonsa viikonvaihteessa Memorial Park Municipal -kentällä käydyssä Houston Openissa, jossa eroa kakkoseksi sijoittuneeseen Tyson Alexanderiin kertyi neljä lyöntiä.

Finau tehtaili päätöspäivän etuysillä neljä birdieä, eikä sunnuntaina ollut toisen kenttäpuoliskon kolmesta bogista huolimatta hetkeäkään epäselvyyttä, kenestä kruunataan kauden kahdeksannen turnauksen voittaja.

Arizonassa Scottsdalessa asuvaa Finauta koeteltiin vuosien varrella lukuisilla ”läheltä piti -tilanteilla”. Hän ehti saavuttaa toista voittoaan tavoitellessaan valtavan määrän kovia sijoituksia, mutta paras palkinto lipesi järjestään muiden käsiin. Kolmatta voittoa Finaun ei tarvinnut odottaa vuottakaan, ja tämän vuoden heinäkuusta lähtien hän on ollut huippugolfin kuumin nimi.

Kolmeen viimeisimpään voittoonsa Finau tarvitsi vain seitsemän kilpailua. Houstonissa hän muotoili kisan uudeksi ennätystulokseksi 264 (-16). 72 reiän pariin suhteutettu ennätys, -22, on vuodelta 2002 ja Vijay Singhin nimissä.

Vaikka isoin menestys kiersi pitkään Finauta, hän sanoi, ettei ole koskaan menettänyt uskoaan oppia voittajaksi. Finau pitää uransa tärkeimpänä vaiheena sitä lähes 2000 päivän jaksoa, johon ei mahtunut ainuttakaan ykköstilaa.

”Ainoa mitä voi tehdä, on paiskia lujasti töitä niiden asioiden parissa, jotka sitä erityisen paljon vaativat. Uskoisin, että se alkaa nyt näkyä”, hän totesi kilpailun jälkeen.

Kun nämä saa yhtä aikaa toimimaan, voi tuloksena olla ylivoimainen voitto.

Tilastollisesti Finau, 33, näyttäisi ottaneen suurimmat kehitysaskeleet tärkeimmässä kolmikossa: avauksissa, lähestymisissä ja puttipelissä. Eniten on kohentunut puttaaminen, jonka strokes gained -tilastossa hän oli viime kaudella 85:s, mutta onnistui silti voittamaan kaksi kisaa ja ottamaan ison määrän muita top 10 -sijoituksia.

Memorial Parkilla hän arveli draivanneensa koko viikon aikana paremmin kuin koskaan aiemmin.

”Siltä ainakin tuntui. Eilen osuin ensimmäisen kerran urallani jokaiseen 13 griiniin ja kaikille väylille. Puttipelin toimivuudesta voi varmasti sanoa samaa. Se on tappava yhdistelmä. Kun nämä saa yhtä aikaa toimimaan, voi tuloksena olla ylivoimainen voitto. Tämä on erittäin rohkaisevaa”, Finau sanoi.

Hän pelasi ensimmäisen kilpailunsa kymmeneen viikkoon, joten tilastofaktaa ei löydy enempää tältä kaudelta. Mutta jos maailmanlistalla 12:nneksi nousseen Finaun tilastot kallistuvat jatkossa hiemankin tähän suuntaan, ei uran kuudeskaan voitto ole välttämättä kaukana.

Englannin Ben Taylor (-11) oli Houston Openissa kolmas. Kymmenen parhaan joukkoon eurooppalaisista mahtuivat myös Ruotsin Alex Norén (-8), Englannin Aaron Rai (-7), Saksan Stephan Jaeger (-6) sekä pitkästä aikaa top 10 -sijoituksen ottanut Englannin Justin Rose (-6).

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje