26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Honmasta eroon hankkiutunut Justin Rose kiilasi tutun merkin mailoilla kärkeen

Justin Rose puteissa oli torstaina sihti kohdallaan. Kuva: Getty Images

Englantilainen iski bogittomalla kierroksellaan seitsemän birdieä, kun PGA Tour jatkui Texasissa kolmen kuukauden tauon jälkeen.

Maailmanlistan entinen ykkönen Justin Rose loisti ilman yleisöä pelattavan Charles Schwab Challenge -turnauksen ensimmäisellä kierroksella lyömällä Colonial Country Clubilla tuloksen 63 (-7). Bogiton kierros sisälsi seitsemän birdieä.

Tulos ei ole siihen nähden yllätys, että Rose otti samalla kentällä tyylipuhtaan voiton kaksi vuotta sitten pelaamalla jokaisen kierroksen vähintään 66 lyönnillä. Eroa seuraavaan kertyi tuolloin kolme lyöntiä. Englantilaisella oli kuitenkin meneillään vaikea jakso, kun kiertue keskeytyi ennen maaliskuun puoliväliä.

Hän ilmoitti viime kuussa purkaneensa vuonna 2019 solmimansa välinesopimuksen Honman kanssa. Rosen ja japanilaismerkin yhteistyö alkoi valoisasti pelaajan voitettua Torrey Pinesin kilpailun toisessa startissaan Honman mailoilla. Sen jälkeen on ollut enimmäkseen vaikeaa, ja Rose on ehtinyt pudota maailmanlistan kärkipaikalta sijalle 14.

Viitteitä Rose ja Honman erkaantumisesta saatiin välinekokoonpanon puolesta jo hänen edellisessä kilpailussaan Bay Hillissä. Tällä hetkellä valtaosa hänen käyttämistään mailoista on TaylorMaden valmistamia.

”Käytin niin monta vuotta TaylorMaden välineitä, joten halusin päästä pelini kanssa takaisin normaaliin päiväjärjestykseen”, hän perusteli.

Hyvä asia on, etten tuntenut saavani tänään kaikkea itsestäni irti.

Rose käytti torstaina TaylorMade SIM-draiveria ja -puukolmosta sekä Cobran puuviitosta. TaylorMaden P730-rautojen lisäksi bägistä löytyi Titleistin Vokey-wedget sekä pari vuotta käytössä ollut Axis1-putteri.

Vuoden neljässä ensimmäisessä turnauksessa kolmesti karsiutunut Rose aloitti kierroksensa kolmella birdiellä, ja oli erityisen vahva puttipelissään nipistäen pelaajilta keskimäärin 3,3 lyöntiä viheriöillä.

”Hyvä asia on, etten tuntenut saavani tänään kaikkea itsestäni irti. Lähipeli ja putti sujuivat hyvin, mutta pitkässä pelissä on varaa nousta seuraavalle tasolle.”

Harold Varner III iski iltapäiväkierroksellaan samat lukemat Rosen kanssa tehtyään niin ikään seitsemän birdieä ja 11 paria. Torstain hyvissä olosuhteissa kaikkiaan 77 pelaaja löi Colonialin par 70 -kentällä kuutosella alkavan tuloksen.

Varnerin onnistumisessa oli symboliikkaa. Mustaihoinen pelaaja on ottanut viime päivinä julkisesti rasismiin kantaa, ja saanut ison määrän PGA Tourin pelaajia taakseen. Kilpailu keskeytyi avauskierroksella kello 8.46 paikallista aikaa, jolloin kentällä vietettiin minuutin hiljainen hetki edesmenneen George Floydin kunniaksi.

Syyttäjän mukaan poliisi painoi kiinniottotilanteessa polvensa maassa maanneen Floydin niskaan 8 minuutin ja 46 sekunnin ajaksi, kunnes hän menehtyi 25. toukokuuta. Poliisi on saanut tapahtuneesta murhasyytteen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

    AnnaSwing says:

    – He added three more birdies from there and picked up nearly 3.3 strokes against the field on the greens.
    – Rose aloitti kierroksensa kolmella birdiellä, ja oli erityisen vahva puttipelissään nipistäen pelaajilta keskimäärin 3,3 lyöntiä viheriöillä.

    Strokes Gained Putting oli 3.301, joten Rosie ei nipistänyt keneltäkään muulta pelaajalta mitään, vaan puttasi paremmion kuin muut.
    Käännösohjelmalla saa aikaan hienoa siansaksaa.