16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Hollannissa viihtyvällä Mikko Korhosella napakka avauskierros − Välimäen ote petti takaysillä

Mikko Korhosen reikätuloksista kolmasosa tuotti torstaina birdien. Kuva: Getty Images

Korhonen kuittasi kaikki boginsa nopealla birdiellä. Sami Välimäellä ja Kim Koivulla riittää punnerrettavaa cut-rajan ylittämiseksi.

Mikko Korhonen aloitti Amsterdamissa käynnistyneen Euroopan kiertueen turnauksen mallikkaasti. Tuloksella 70 (-2) heltiää 18 reiän jälkeen jaettu 26. sija.

Korhonen kirjasi The International -kentällä torstaina kuusi birdieä ja neljä bogia. Hän teki tilanteessa yksi alle kaksi peräkkäistä bogia, mutta päätti etuysin parissa.

Korhonen paineli sisääntulon alussa kaksi lyöntiä ”pakkaselle”, ja kuittasi jatkossa tulleet bogit päivän viidennellä ja kuudennella birdiellä.

Helsinkiläinen on KLM Open -kilpailua johtavaa Englannin Callum Shinkwiniä neljä lyöntiä perässä. Yhdeksättä sijaa jakaviin on matkaa tuplasti vähemmän.

”Pelasin hyvän kierroksen tänään tuulisessa kelissä. Haastavassa säässä löin aika paljon keskinkertaisia lyöntejä, mutta pystyin pitämään pallon pelissä ja itseni asemissa”, Korhonen sanoi.

”Lopulta sain aikaan hyvän määrän birkkuja. Kenttä on kyllä varsin mukava, sade tosin on sitä jo aika lailla pehmentänyt.”

Korhonen ei ole jättänyt Hollannin kisaa väliin vuosiin, eikä hän ole koskaan karsiutunut turnauksessa. Paras sijoitus on vuoden 2015 seitsemäs tila Kennemerin merenrantakentältä.

Ensimmäiseen ET-kilpailuunsa osallistuva Sami Välimäki oli kierrostaan 11 reiän jälkeen mainiosti kaksi alle, mutta loppu sujui murheellisesti hänen pelattua seitsemän viimeistä reikää kuusi yli parin.

Välimäki jakaa 127. sijaa tuloksellaan 76 (+4). Lyönnin verran enemmän kierrokseensa käyttänyt Kim Koivu on kuusi pykälää alempana.

Kisan suurimmista tähdistä Sergio Garcia (68) löytyy yhdeksänneltä sijalta. Muista kokeneista Ryder Cup -pelaajista, Lee Westwood (T26) avasi pelin tuloksella 70. Patrick Reed (72/T65) keikkuu puolestaan ennustetun cut-rajan tuntumassa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje