26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour - Kilpagolf

Hole-in-onet ja albatrossi värittivät Audi Finnish PGA Golf Tourin toista kilpailupäivää Vihdissä

Kolme perättäistä birdieä kierroksen loppupuolella nostivat Elias Haaviston kärkeen.

Elias Haavisto otti piikkipaikan kovatasoisessa kilpailussa. Naisten sarjassa kärkipaikalle kiilasi Katri Bakkker.

Kymen Golfin Elias Haavisto (-9) ja Espoon Golfseuran Katri Bakker (-5) lähtevät parhaista asemista Audi Finnish PGA Golf Tourin kauden kolmannen osakilpailun päätöskierrokselle. Hills by GoGolfin Punaisella kentällä pelattavan kilpailun tulostaso on varsin kova, sillä yleisen sarjan cut-raja oli +2.

Toinen kierros sisälsi myös huippuonnistumisia, kun päivän aikana nähtiin peräti kaksi hole-in-onea ja yksi albatrossi.

Lauantain kierros alkoi Haaviston osalta varsin rauhallisesti, sillä ensimmäisen 11 reiän aika tuloskorttiin merkittiin 10 parin lisäksi yksi birdie.

”Alku oli vähän kankeaa, mutta pikkuhiljaa se lähti liikkeelle. En tehnyt turhia virheitä, eikä siellä ollut muutenkaan mitään ylimääräistä. Minun takaysille, kentän etuysille, tein kolme birdieä putkeen, ja se oikeastaan teki sen tuloksen”, Haavisto analysoi päivän urakkaansa.

Floridassa yliopistogolfia pelaava Haavisto pelaa Vihdissä kauden ensimmäistä Suomen-kilpailuaan. Tulokset 66–67 tähän mennessä pelannut Haavisto on ehtinyt olla kaksi viikkoa kotimaan kamaralla.

”Kun tultiin Suomeen, pidin viikon huilin ja latailin akkuja. Nyt pääsi freshillä mielellä painamaan hommia. Viikon huili teki tosi hyvää, kun tuo kevät oli aika tiivis.”

Haaviston kintereillä on ruuhkaa, sillä Tuomas Salminen (-8), Jaapo Jämsä (-7) ja Erik Myllymäki (-6) ovat kaikki iskuetäisyydellä.

Kilpailussa mukana ollut laulaja Mikael Gabriel pelasi lauantaina tuloksen 98. Vaikka huono tulos artistia harmittikin, hän näki kilpailussa paljon positiivisiakin asioita.

”Kannatti ehdottomasti tulla, hauskaa oli. Pelikaverit oli niin uskomattomassa liekissä, että oli kiva katsoa niiden peliä. Itsellä meinasi vähän pää hajota tuossa alussa. Ekat seitsemän reikää meni niin huonosti, ja 13. reikä oli oikein pelintappaja. Löin sillä väylällä kolme kertaa veteen tässä kahden päivän aikana”, Mikael Gabriel pyöritteli pettyneenä päätään.

”Muuten oli tosi hyvä meininki. Olen pettynyt toisen päivän tulokseen, mutta ekan päivän tulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen. Ja opin todella paljon, kun katsoi noiden pelikavereiden tekemistä, etenkin pelitaktiikasta. Vielä en osannut soveltaa niitä omaan peliini, mutta sain tästä todella paljon irti.”

Naisten kilpailussa kärkipaikka vaihtui, kun Katri Bakker nousi tuloslistalla Daniella Barrettin (-4) edelle. Bakker pelasi lauantaina tuloksen 69. Naisten sarjan kolmantena on Barrettin tavoin Aura Golfia edustava Aada Rissanen (-3).

”Minulla oli sellainen ajatus kilpailuun lähdettäessä, että lähden pitämään hauskaa kentälle ja yritetään pelata mahdollisimman hyvin. Tänään oli hauskaa”, Bakker kertoi.

Bakker teki kierroksellaan viisi birdieä, vaikka mahdollisuuksia paljon suurempaankin birdiemäärään oli olemassa.

”Tämä kenttä on minulle aika lyhyt, ja birdiepaikkoja tulee paljon. Paremmin pitäisi vain laittaa niitä putteja sisälle, ihan itsestä se on tällä hetkellä kiinni.”

Lauantain ehdottomiin kohokohtiin kuuluivat myös Leevi Hellbergin ja Peter Puhakan hole-in-onet ja Niilo Mäki-Petäjän albatrossi. Mäki-Petäjän albatrossi tuli Hills by GoGolfin Punaisen kentän 3. reiälle.

”Löin vähän huonon avauksen vasemmalle toiselle väylälle. Otin sieltä mitan edellä pelanneen ryhmän pelaajaan, joka oli greenin edessä. Matkaa oli 186 metriä, ja löin täydellisen rautaseiskan. Heitin twirlin vielä siihen perään, kun oli niin hyvä lyönti. En itse nähnyt, että pallo meni reikään, mutta pelikaverini Severi sanoi, että taisi mennä reikään”, uransa ensimmäisen albatrossin tehnyt Mäki-Petäjä kertasi kierroksen huippuhetkeään.

Kymppireiälle holarin tehnyt Hellberg on tällä hetkellä onnettaren todellisessa suosiossa, sillä hän onnistui samassa tempussa myös kaksi viikkoa sitten pelatussa Lakiston Audi Finnish PGA Golf Tourin osakilpailussa.

Peter Puhakan hole-in-one syntyi 8. reiälle, joka oli hänen päivän toiseksi viimeinen reikä. Holari siivitti Puhakan myös tuloslistalla varsin korkealle, sillä hän lähtee päätöspäivään jaetulta viidenneltä sijalta yhdessä Santeri Lehesmaan ja Niclas Hellbergin kanssa.

Kilpailu jatkuu sunnuntaina.

Lähde: Tiedote

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje