Palm Beachin turnauksen voitto näytti jo pedatun Rory McIlroylle, mutta toisin kävi. RussellHenley, Ryan Palmer ja Russell Knox nousivat McIlroyn kanssa tasoihin, kunnes ensin mainittu päätti muiden pyristelyt ensimmäisellä uusintareiällä.
Tämänvuotisen Honda Classicin viimeinen tunti oli juuri niin mielenkiintoinen kuin tasaisessa turnauksessa voi vain olla. Voitto oli loppusuoralla tarjolla jokaiselle uusintaan päässeelle, mutta viimeisellä viheriöllä sitä lähimpänä kävi 1,5-metrisessä par-putissaan epäonnistunut Palmer.
Hetkeä myöhemmin McIlroy iski pallonsa puuviitosella alle neljään metriin, mutta jackpotiin oikeuttanut eagleputti meni niukasti oikealta ohi.
Kokonaistulokseen 272 (-8) päätyneestä nelikosta Henley oli uusinnassa (18. reikä) ainoa, joka sai pallonsa toisella lyönnillä griinille. Kun muiden birdieyritykset jäivät lähinnä ponnettomiksi, ei 12 metrin päässä reiästä olleella Henleyllä ollut vaikeuksia saatella palloaan kuppiin kahdella lyönnillä.
”En tule tajuamaan tätä ihan vähään aikaan”, 24-vuotias Henley sanoi kilpailun ratkettua.
Rory McIlroyn sulaminen tärkeimmällä hetkellä oli melkoinen yllätys. Hän oli turnauksen paalupaikalla kolme ensimmäistä kierrosta, ja menetti johtonsa vasta kisan toiseksi viimeisellä reiällä. Varsinainen naula arkkuun kopsahti kuitenkin jo 16:lla, jossa McIlroy löi pallonsa bunkkerista veteen ja teki tuplan.
”Pääsin onnekkaasti mukaan uusintaan”, McIlroy sanoi. ”Tulos 74 ei ollut riittävän hyvä voittoa ajatellen. Kahden lyönnin johtoasemassa on pystyttävä pelaamaan tarpeeksi laadukkaasti. Nyt täytyy koota itsensä, ja yrittää hoitaa homma kotiin Doralissa.”
Russell Henleylle voitto oli uran toinen PGA Tourilla. Tuore menestys tietää hänelle paitsi osallistumisoikeutta Mastersiin ja torstaina käynnistyvään Cadillac Championshipiin myös nousua 50:n joukkoon maailmanlistalla.
Uusinta oli PGA Nationalin Champions-kentällä ensimmäinen seitsemään vuoteen – tuolloinkin playoffiin osallistui neljä pelaajaa. Palm Beachin lämpimät ja tuuliset olosuhteet tekivät kentästä viikonlopun aikana sen verran kovan, että päätöskierroksen tuloskeskiarvoksi jäi 71,8 lyöntiä.
Kisan yksi dramaattisimmista hetkistä koettiin sunnuntaina, kun selkänsä loukannut Tiger Woods jätti leikin sikseen 13. reiän jälkeen. Woods kertoi myöhemmin alaselässään olevasta spasmista, jonka vuoksi hänen pelaamisensa Doralin turnauksessa on epävarmaa.
”Saan hoitoa selkääni joka päivä – sen täytyy antaa nyt rauhoittua. On odotettava torstaihin asti, ja katsoa miltä tilanne silloin vaikuttaa”, Woods sanoi.
Lähde: AP
Marko Kuivasaari