26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Hellberg paalulle ja Savolammelle unelmalyönti PGA:n mestaruuskilpailuissa

Niclas Hellberg saa pelata lauantaina kovaa, että pitää Casper Simbergin takanaan. Kuva: Juha Hakulinen

Talin kenttä pitää Suomen kärkipelaajia tiukasti otteessaan, eikä parin alitus ole mikään läpihuutojuttu.

Niclas Hellbergin onnistunut päätös toiselle kierrokselle nosti hänet kolmen lyönnin johtoon PGA:n mestaruuskilpailuissa. Birdiet väylille 16 ja 18 tehnyt Hellberg lähtee lauantain ratkaisevalle kierrokselle tuloksesta -1, kun kahteen bogiin toisen kierroksen päättänyt Casper Simberg on tuloksessa +2.

Kova ja puuskittainen tuuli oli pelaajien riesana jo avauspäivänä, eikä tuuli ollut yhtään helpompi perjantainakaan. Hellbergin 70 lyönnin kierros oli ainoa par-tuloksen alittanut noteeraus, joten vaikeuksia pelaajille Talin puistokentällä riitti.

Johdossa oleva Hellberg ei ollut kärkipaikasta huolimatta oikein tyytyväinen omaan tekemiseensä.

”Raskas ja vaikea päivä. Tuuli vähän hankaloitti peliä, mutta ei oma pelikään oikein kulkenut. Sellaista väsynyttä touhua. Paljon tulee birdiepaikkoja, mutta kauhea määrä tulee bogejakin”, Hellberg tuskaili.

Viisi bogia ja kuusi birdieä kierroksellaan tehnyt Hellberg myönsi, että väsy alkaa painaa kiivaan kisaputken keskellä.

”Olen pelannut nyt kuusi viikkoa putkeen, ja kyllä sen huomaa. Pääkopassa varsinkin. Koetetaan huominen vielä taistella, sitten saa viikon breikin”, Hellberg tsemppasi itseään.

Lauantaina kärkiryhmän kolmantena pelaajana jatkaa Kristian Kulokorpi, joka on tilanteessa +3. Perjantaina hyvän nousun tehnyt Simo Haavisto (+4) lähtee ajamaan kärkeä kiinni viiden lyönnin takamatkalta, mutta mikä vain on mahdollista, jos ennustettu reipas vesisade tulee tuomaan omat lisämausteensa ratkaisuhetkille.

PGA:n seniorijäsenet aloittivat taistelun omasta mestaruudestaan perjantaina. Väkevimmän startin voittohaaveilleen sai Jari Lyytikäinen, joka pelasi tuloksen 86.

Perjantaina nähtiin myös harvinainen onnistuminen, kun Jukka-Pekka Savolampi teki Talin ykkösreiälle albatrossin. Loistavan draivin jälkeen Savolammella oli matkaa lipulle 191 metriä. Savolampi otti bägistä rautaviitosen ja löi unelmalyönnin, joka meni lopulta reikään.

”Tämä oli toinen albatrossini. Ensimmäinen tuli 15 vuotta sitten”, sankari hekumoi lyöntiään.

Kilpailun päätöskierros pelataan lauantaina.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje