16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

Hakulalle menestystä yliopistogolfissa

Toni Hakulan golfjoukkue saavutti kansallisen yliopistomestaruuden USA:ssa. Vierellä tyttöystävä Päivi Itkonen.. Kuva: Toni Hakulan albumi

Toni Hakulan opinahjon Teksasin yliopiston golfjoukkue on kunnostautunut voittamalla NCAA:n finaaliturnauksen loppuottelussa Alabaman yhdistelmän. Luvut olivat ”Longhornsin” hyväksi 3-2. Suomalainen kävi omassa matsissaan tiukan taistelun Bobby Wyattia vastaan, mutta joutui kärsimään 1/0-tappion. Hakula otti kahden reiän johdon jo nelosen jälkeen, mutta Wyatt sinnitteli kyydissä. Kun 16 reikää oli pelattu, näytti tilanne (1 up) Hakulan kannalta vielä hyvältä. Wyatt voitti kuitenkin kaksi viimeistä reikää ja avasi Alabaman pistetilin. Kolme seuraavaa matsia ratkaisivat koko ottelun Teksasin joukkueelle: peräkkäiset voitot Longhornsille tienasivat Dylan Frittelli, Cody Cribble sekä ryhmän ykköstykki Jordan Spieth. Merkityksettömässä matsissa Alabaman Hunter Hamrick päihitti Julio Vegasin (Jhonattan Vegasin veli). Kyseessä oli ensimmäinen NCAA-voitto Teksasin yliopiston golfjoukkueelle sitten vuoden 1972. Teksasilaisille voitto vastustajastaan oli siksikin mieluinen, sillä Alabama oli voittanut Teksasin yliopistojoukkueiden jalkapallofinaalissa kolme vuotta sitten. ”Meihin asetetaan Teksasissa suuria odotuksia”, Jordan Spieth sanoi Daily Texan -lehdelle. ”Olet sitten missä lajissa tahansa Teksasin joukkueessa, sinun odotetaan tekevän kaikkesi mestaruuden eteen.”

Teksasin menestyksekäs ryhmä voittopotretissa. Kuva: <a href=Toni Hakulan albumi" src="/wp-content/uploads/2012/06/12060612115996.jpg" width="505">

Teksasin menestyksekäs ryhmä voittopotretissa. Kuva: Toni Hakulan albumi

Toni Hakula pähkinänkuoressa:

Ikä: 20 Syntymäpaikka: Helsinki Kotipaikka: Espoo Opiskelee Teksasin yliopistossa taloustieteitä. Perhe: Tommi ja Helena Hakula (vanhemmat) sekä maan kärkiamatööreihin lukeutuva sisko Anne Hakula. Seurustelee Päivi Itkosen kanssa. Parhaat saavutukset ammattilaiskisoissa: Kaksi kakkostilaa Ecco Tourilta. Valmentajat: John Fields ja Ryan Murphy Useita SM-mitaleja ja maajoukkue-edustuksia. Vuoden paras juniorigolfari Suomessa vuonna 2009. Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)