26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

Hakula taipui finaalissa

Toni Hakulan haaveet kolmesta major-turnauksesta tyrehtyivät finaaliottelussa. Kuva: All Over Press

Toni Hakula kohtasi parempansa British Amateur Championshipin finaaliottelussa lauantaina. Vastassa ollut Englannin Garrick Porteous vei kahden kierroksen reikäpelimatsin nimiinsä lukemin 6/5 ja kuittasi samalla osallistumisoikeuden kolmeen major-turnaukseen.

Ottelua alkoi tasaisissa merkeissä. Hakula voitti ensimmäisen reiän ja kaksikko oli viitosen jälkeen tilanteessa all square. Tämän jälkeen tuulisessa ja sateisessa säässä selvästi Hakulaa paremmin viihtynyt Porteous alkoi hallita ottelua. Hän voitti neljä peräkkäistä reikää, eikä suomalainen päässyt enää vastustajaansa kahta reikää lähemmäksi.

Hakulan esitys maailman arvostetuimpiin kuuluvassa amatööriturnauksessa oli erinomainen. Texas Longhorns -yliopistojoukkueen pelaaja selvitti ensiksi tiensä 36-reikäisestä lyöntipelikarsinnasta match play -otteluihin ja voitti sitten viisi vastustajaansa. Finaaliottelussa 23-vuotiaan Porteousin paremmuus oli kuitenkin kiistaton.

Tennesseen yliopistossa opiskeleva Porteous saa voittonsa myötä automaattisen pelipaikan tämän vuoden British Openiin sekä ensi vuoden Mastersiin ja US Openiin.

Suomalaisista Mikko Ilonen on voittanut Britannian avoimen amatöörimestaruuden vuonna 2000.

Toni Hakulan voittamat ottelut matkalla Amateur Championshipin finaaliin:

Lyöntipeliosuus: 77-70

Reikäpeliottelut:


Niclas Carlsson, 1/0
Grant Forrest, 2/0
Tom Berry, 3/2
Paul Barjon, 4/3
Max Orrin, 4/2

Finaalissa tappio Garrick Porteousille 6/5

Marko Kuivasaari

Toni Hakula Amateur Championshipin finaaliin

Viisi ensimmäistä vastustajaansa voittanut Toni Hakula saa lauantain finaalissa vastaansa Garrick Porteousin.

Toni Hakulalla on Amateur Championshipin kuudentena ja viimeisenä päivänä elämänsä tiukin tulikoe edessä. Perjantaina aamulla hän kukisti puolivälierässä Paul Barjonin luvuin 4/3 murjonut Hakula jatkoi iltapäivällä menestystään, Englannin Max Orrin kätteli voittajansa 16 viheriöllä, Hakulan voittoluvut olivat 4/2.

”Pelasin Barjonia vastaan erinomaisesti. Tein paljon birdejä, upotin putteja joilla sain otteen haltuuni heti alussa”, Hakula kertoi kilpailun kotisivuilla.

Lauantaina vastaan asettuu Garrick Porteous,joka voitti vastikään Skotlannin amatöörimestaruuden ja oli Walesin vastaavasssa kisassa kakkonen. Maailmanlistalla englantilainen on 39.

Amateur Championshipissa voiton merkitys on suurempi kuin missään muussa amatöörien suurkisassa. Voittaja pääsee neljän viikon kuluttua pelattavaan British Openiin, Mastersiin sekä US Openiin. Häviäjälle jää luu käteen. US Amateurissa kakkonen pääsee mukaan US Openiin.

Varsin moni Amateur Championshipin voittaja on siirtynyt suoraan ammattilaiseksi pelattuaan seuraavan vuoden US Openin. Edellisvuoden ykkönen Alan Dunbar siirtyi ammattilaiseksi kuitenkin jo Mastersin pelattuaan.

Mikäli Toni Hakula voittaa, hänelle luonnollinen ajankohta olisi nimenomaan alkukesä 2014, jolloin opiskelut Teksasissa ovat päätöksessään.

Mikko Ilonen voitti kilpailun vuonna 2000, muuten suomalaismenestys on ollut vuosien varrella vaatimatonta.

<a href=Toni Hakula on kypsynyt viimeiset talvet Teksasissa. Challenge Tourin tasoon hän tutustui Linna Golfissa." src="/wp-content/uploads/2013/06/13062210064648.jpg">

Toni Hakula on kypsynyt viimeiset talvet Teksasissa. Challenge Tourin tasoon hän tutustui Linna Golfissa.

Hakulalle tiukin paikka on toistaiseksi ollut lyöntipeliosuus, hän selvisi viiimeisten joukossa tuloksella 146, ( 76-70) reikäpeleihin. Avausottelussa Ruotsin Niclas Carlsson harasi tiukimpaan vastaan, häviten luvuin 1/0. Perjantaina Hakula otti selkeät voitot.

Launtain finaali on 36 reiän mittainen, joten siinä yksittäisillä sattumilla on vähemmän merkitystä.

Teemu Tyry

………………………..

Toni Hakulan hienot otteet saivat jatkoa maailman arvostetuimpien amatööriturnausten joukkoon kuuluvassa British Amateur Championshipissä. Hakula voitti kolmannen ja neljännen kierroksen vastustajansa edeten kisassa neljännesfinaaleihin.

Texas Longhornsin yliopistojoukkueeseen kuuluva Hakula päihitti perjantain ensimmäisessä matsissa skotti Grant Forrestin numeroin 2/0. Iltapäivän ottelussa Hakulaa vastaan asettui Englannin Tom Berry, joka oli lyöntipeliosuudella niukasti suomalaista parempi. Reikäpelissä Berryn konstit eivät riittäneet Hakulan nujertamiseen – tulos: 3/2.

Hakula saa puolivälierissä vastaansa lyöntipeliosuuden viitosen, Paul Barjonin. Ranskalaisen tie kahdeksan joukkoon on kulkenut Oliver Carrin, Edward Richardsonin ja Ashley Chestersin kustannuksella.

Hakulan ja Barjonin ottelu käynnistyy perjantaina klo 10.45 Suomen aikaa. Heidän lisäkseen Britannian ulkopuolelta jatkossa ovat enää Italian Renato Paratore ja USA:n Jim Liu.

Royal Cinque Ports and Prince’s -kentällä pelattavan kisan välierät ovat vuorossa iltapäivällä.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (4 kpl)