16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Häikäisevä Matthew Wolff U.S. Openin kärkeen – tekisi voittaessaan lajihistoriaa

Matthew Wolffin ura majoreissa on alkanut uskomattomalla tavalla. Kuva Getty Images

U.S. Open on kahden pelaajan kauppa – tai korkeintaan seitsemän.

Jos joku golfin ystävä oli joskus ihmetellyt, mitä zonessa oleminen varsinaisesti oikein tarkoittaa, tarvitsi vain avata lauantai-iltana televisio ja seurata 21-vuotiaan Matthew Wolffin peliä U.S. Openin kolmannella kierroksella.

Wolff pelasi ensimmäiset yhdeksän reikää kuin hurmiossa. Ulosmenon jälkeen hänen tuloskortissaan oli viisi birdieä ja tulos 30. Takayhdeksiköllä meno tasaantui par-tahtiin, mutta Wolffin 65 (-5) lyönnin kierros oli kaksi lyöntiä parempi kuin kellään muulla ja 8,56 lyöntiä parempi kuin päivän kierroskeskiarvo. Tulos sivuaa myös Justin Thomasin torstain avauspäivän kierrosta parhaana Winged Footin U.S. Openeissa (6 kpl) pelattuna kierroksena.

Wolffin tuloksen arvoa nostaa edelleen se, että hän löi koko päivän aikana vain kaksi väyläosumaa. Monet avauksista päätyivät maltillisempaan semiraffiin, mutta Wolff pelasi myös pitkästä heinästä kuin ei olisi ollut U.S. Open -raffeista edes tietoinen.

21-vuotiaan Wolffin alku major-turnauksissa on ollut sensaatiomainen. Vaikka vuoden 2019 kesäkuussa ammattilaiseksi siirtynyt Wolff pelasi menestyksekkään amatööriuran, majoreissa häntä ei amatöörinä nähty. Major-turnauksissa Wolff debytoi vasta viime elokuussa, jossa hän 72 reikää pelattuaan johti hetken aikaa PGA Championshipiä ja jakoi lopulta neljättä sijaa. Nyt Wolff (-5) lähtee U.S. Openin, uransa toisen majorin, päätöskierrokselle kahden lyönnin johtoasemassa.

Sunnuntaina hän saa peliparikseen Bryson DeChambeaun (-3), joka pelasi jo lauantain kärkiryhmässä Patrick Reedin seurassa. 36 reiän jälkeen kisaa johtanut Reed oli tiiltä jatkuvasti vaikeuksissa, mutta sinnitteli erinomaisten rautojen ja loistavan lähipelinsä avulla 45 reikää. Lauantain sisääntulossa peli lopulta levisi. Reed pelasi lauantain viimeiset yhdeksän reikää kahdeksan yli parin ja menetti käytännössä mahdollisuutensa.

DeChambeaunkin kierros lähti väärälle raiteelle kahdelle perättäisellä bogilla, mutta siihen bogijuna sitten päättyi. Birdiet rei’ille 7, 16 ja 17 nostivat hänet jo lyönnin päähän Wolffista, mutta päätösreiän bogey antoi Wolffille lyönnin lisää liikkumavaraa.

Vain kolme väyläosumaa lauantaina lyönyt Bryson DeChambeau antoi Winged Footin raffeille kyytiä. Kuva Getty Images

Kolmantena pelaajana alle parin tuloksessa on vuoden 2010 The Open -voittaja Louis Oosthuizen, joka hiipi lauantaina voittotaisteluun kuin varkain.

Eteläafrikkalainen on ehtinyt sijoittui toistaiseksi ainoan major-voittonsa jälkeen kakkoseksi kaikissa majoreissa. Kahdesti hän on kärsinyt tappion uusinnassa, vuonna 2012 Bubba Watsonille Mastersissa ja vuonna 2015 Zach Johnsonille The Open Championshipissä. Kokemus majoreiden voittotaisteluista on Oosthuizenille sunnuntaina suuri etu Wolffin ja DeChambeaun metsästäessä ensimmäistä titteliään.

Neljättä sijaa paria sivuavalla tuloksella jakaa kolme miestä: puttipelinsä kuin taikaiskusta löytänyt Hideki Matsuyama, voittotaisteluun jo kilpailun alla povattu Xander Schauffele sekä yhä ilman top 10 -sijoitusta majoreissa oleva Harris English.

Mutta pokaalista on kiinnostunut vielä ainakin yksi mies, Rory McIlroy.

Euroopan ykköstoivo näytti jo perjantaina menettävän otteensa kilpailuun, mutta peli-ilme lauantaina oli aivan toinen. Kolmen birdien ja yhden bogin sisältänyt 68 (-2) lyönnin kierros oli McIlroylta vahva työnäyte.

Sunnuntaina kyse on pohjoisirlantilaisen kannalta pitkälti siitä, miten kärkimiesten kierrokset lähtevät liikkeelle ja vieläkö hän itse muistaa, miten majoreita voitetaan. Viimeisin neljästä major-voitosta on vuoden 2014 PGA Championshipistä. Kuudessa edellisessä majorissa McIlroyta ei ole nähty kahdeksatta sijaa korkeammalla.

Kolmen kierroksen jälkeisen kärkikymmenikön täydentävät tuloksessa +2 olevat Viktor Hovland, Rafa Cabrera Bello sekä turnauksen toistaiseksi paras puttaaja Zach Johnson.

Kilpailun järjestävä USGA on sisällyttänyt tämän vuoden tulospalveluunsa todennäköisyyslaskurin, probability trackerin, joka laskee pelaajille ajantasaisesti voiton ja top 10 -sijoitusten todennäköisyydet. Laskurin mukaan sunnuntaina U.S. Openin voittoa juhlii joku seuraavista seitsemästä pelaajasta.

45,9 % Matthew Wolff
28,2 % Bryson DeChambeau
6,9 % Louis Oosthuizen
5,8 % Xander Schauffele
4,7 % Hideki Matsuyama
3,4 % Harris English
3,0 % Rory McIlroy

Kärkiseitsikon takana olevien pelaajien voiton todennäköisyys jää USGA:n laskurissa alle yhden prosentin.

Mikäli voittokannun nostaa ilmaan juuri Matthew Wolff, hänestä tulee ensimmäinen pelaaja, joka on yhtä aikaa hallitseva Yhdysvaltain NCAA-sarjan yliopistomestari sekä U.S. Open -voittaja. Voittaessaan 21 vuotta ja viisi kuukautta vanha Wolff olisi myös U.S. Openin nuorin mestari sitten vuoden 1923 ja Bobby Jonesin.

Vielä syvemmälle historiaan on sukellettava, kun etsitään pelaajaa, joka on vienyt nimiinsä ensimmäisen pelaamansa U.S. Openin. Viimeksi tempun teki 20-vuotias amatööri Francis Ouimet, joka kukisti vuoden 1913 legendaarisessa U.S. Openissa aikansa suurpelaajat Harry Vardonin ja Ted Rayn uusintakierroksella. Kyseisen kilpailun on mestarillisesti dokumentoinut Mark Frost vuonna 2002 ilmestyneessä kirjassaan The Greatest Game Ever Played, josta on tehty myös samanniminen elokuva.

Lue seuraavaksi: Paras 'graindaaja' voittakoon U.S. Openin – perjantaina se oli Patrick Reed

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje