16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Häämatkalla oleva korealainen ryösti show’n Honolulun turnauksessa

Si Woo Kim palasi kahden vuoden tauon jälkeen voittokantaan. Kuva: Getty Images

Si Woo Kim saavutti neljännen voittonsa PGA Tourilla.

Si Woo Kim (-18) kiri kolmen lyönnin takaa voittoon Waiaelae Country Clubilla viikonvaihteessa käydyssä PGA Tourin kilpailussa. Eroa tiukassa taistelussa toiseksi tulleeseen Hayden Buckleyyn kertyi yksi lyönti.

Kilpailun käännekohta sai alkunsa, kun lyönnin kärjestä ollut Kim laittoi birdieen johtaneen chipin sisään 17. reiällä. Takana tullut Buckley joutui tyytymään samalla reiällä pariin, joten kaksikko oli tasoissa.

Viimeisellä reiällä Kim teki vaivatta kahden putin birdien noin 12 metrin etäisyydeltä. Buckleylle siunaantui hieman yli kolmemetrinen birdie-putti viedäkseen ratkaisun uusintaan, mutta pallo vierähti niukasti vasemmalta ohi.

Voitto oli Kimille neljäs PGA Tourilla. Näistä hehkein on Players Championshipin ykköstila vuodelta 2017, jolloin hän pesi TPC Sawgrassilla lajin koko parhaimmiston.

Puolisonsa Ji Hyun Ohin voittojen määrään Kimillä on vielä matkaa, sillä hän on saavuttanut Korean LPGA-kiertueella seitsemän ykköstilaa. Pariskunta avioitui joulun alla. Kim sanoikin tuntevansa olevan vielä häämatkalla, sillä he saapuivat Havaijille toissa viikon alussa.

Soulista kotoisin oleva Kim totesi valinneensa Sony Openin päätöskierrokselle erilaisen ajattelutavan.

”En yrittänyt keskittyä voittamaan turnausta. Tyydyin vain pelaamaan golfia.”

Viime syksynä Kim vaihtoi pitkään putteriin innostuttuaan Presidents Cupin harjoituskierroksella joukkuekaverinsa Adam Scottin puttityylistä. Se tuotti nopeasti hyvää tulosta, ja muun muassa USA:n joukkueen Justin Thomas koki tappion Kimille. Tätä hän kutsui onnenkantamoiseksi, mutta myönsi myöhemmin saaneensa itseluottamusta kovan vastustajan kaatamisesta.

Kim, 27, on samanlaisessa tilanteessa kuin muutamat muut PGA Tourin korealaispelaajat. Hänen olisi aloitettava asepalvelus Etelä-Korean armeijassa ennen kuin täyttää 29 vuotta. Maassa on ollut tapana vapauttaa asevelvolliset urheilijat palveluksesta, mikäli he onnistuvat saavuttamaan olympiamitalin tai kultaa Aasian kisoissa.  Yritys on ollut kova, mutta näitä vaatimuksia Kim ei ole pystynyt täyttämään.

Etelä-Korean asepalvelus kestää lähes kaksi vuotta, jonka aikana omaa lajia ei voi harjoitella.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje