Grillo paalulla Ontariossa - Golfpiste.com

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][19]
KilpailuaSuomalaista

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][19]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Grillo paalulla Ontariossa

Emiliano Grillon korttiin ei merkitty Kanadan avointen ensimmäisellä kierroksella paria huonompaa reikätulosta. Kuva: Getty Images

Emiliano Grillo teki virheettömällä kierroksellaan kahdeksan birdietä ja otti kärkipaikan Ontarion Oakvillessä alkaneessa Canadian Openissa. Tulos 64 riittää lyönnin johtoon ennen kakkostilaa jakavia Vaughn Tayloria ja Brian Harmania.

Grillo sai paikan turnaukseen sijoituttuaan viime viikonvaihteen Barbasol Championshipissä kymmenen joukkoon.

”Pelasin paremmin vaativammalla takaysillä, ja upotin siellä muutamia hyviä putteja. Lyöntipeli oli jämäkkää loppuun saakka”, 22-vuotias Grillo sanoi.

Hänen suurin saavutuksensa on Argentine Openin voitto viime kaudelta. Tänä vuonna Grillo on ollut lähimpänä isoa menestystä Puerto Rico Openissa, missä hän ylsi uusintaan saakka.

Steve Wheatcroft, Tyrone Van Aswegen, Erik Compton ja australialainen amatööri Ryan Ruffels jakavat neljättä sijaa tuloksellaan 66.

Isommista tähdistä Jason Day ja Bubba Watson löivät avauskierroksella tuloksen 68.

David Hearn ja Adam Svensson ovat parhaina kanadalaisina tilanteessa -3 (69).

”Pelasin asiallisen kierroksen, ja se oli myös tavoitteeni”, Hearn sanoi. ”Jos osun huomenna paremmin viheriöille, mahdollisuuteni kasvavat.”

Open Championshipissä 12. sijoittunut Ollie Schniederjans pelasi ensimmäisen kierroksen ammattilaisena tuloksella 71. Kisan voittoa puolustava Tim Clark tarvitsi torstaina lyönnin verran enemmän.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje