26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Fitzpatrick tekee nousua maailman terävimpään kärkeen Molinarin tilasto-ohjelman avulla

Tilastoihin antaumuksella suhtautuva Matthew Fitzpatrick pelaa tällä viikolla PGA Tourin kilpailussa Etelä-Carolinassa. Kuva: Getty Images

European Tourilla uraansa jatkavan Edoardo Molinarin asiakaskunta on noussut nopeasti.

Jokainen huippugolfari käyttää pelinsä tukena ja kehittämiseksi erilaisia tilastoja – kuka milläkin tavalla, mutta yhteisenä päämääränä tulla paremmaksi ja taitavammaksi kaikilla osa-alueilla. Yksi statistiikalle paljon aikaansa uhraavista tähdistä on maailmanlistalla viidenneksi korkeimmalle rankattu eurooppalaispelaaja Matthew Fitzpatrick.

Saadakseen tilastoista vielä enemmän irti, englantilainen ryhtyi käyttämään toisen entisen U.S. Amateurin voittajan ja Ryder Cup -pelaajan Edoardo Molinarin kehittelemää tilasto-ohjelmaa, johon hän tutustui viime vuonna pandemian aiheuttaman kilpailutauon aikana.

Insinööriopinnot Torinon yliopistossa suorittanut Molinari alkoi ylläpitää omia tilastojaan Excel-laskentataulukossa vuonna 2003. Hän kehitteli askel kerrallaan tilastointimetodeja, mikä johti StatisticGolf-nimisen ohjelman syntyyn. Raportit antavat pelaajalle yksityiskohtaisia ehdotuksia muun muassa harjoittelun rakenteesta ja vaikkapa siitä, mihin kentällä olisi viisainta tähdätä.

Fitzpatrickin, 26, on nähty viime aikoina raapustelevan kilpailukierroksillaan muistivihkoonsa ahkerasti merkintöjä, joita hän syöttää Molinarin luomaan ohjelmaan.

”Ohjelma on auttanut minua valtavasti. Se tarjoaa hyvin tarkasti tietoa kaikenlaisista asioista: tuulen suunta ja voimakkuus, ruohon tyyppi, viheriöt ja niiden vauhti; mihin tahansa peliin, kenttään ja olosuhteisiin liittyvään on saatavana analyyttistä informaatiota”, Fitzpatrick sanoi torstaina alkavan PGA Tourin RBC Heritage -kilpailun alla.

Molinarin ohjelma menee European Tourin vuoden 2020 finaaliturnauksen ja viisi muuta kilpailua pääkiertueella voittaneen Fitzpatrickin mukaan kunnolla pintaa syvemmälle tarjotessaan aukotonta dataa omista suorituksista, esimerkiksi yrittäessään lyödä 150 metrin etäisyydeltä fade-kierrettä tuulen puhaltaessa oikealta.

Ohjelman suosio on yllättänyt kolminkertaisen ET-voittajan Molinarin, joka pelaa edelleen European Tourilla. Hän tarjosi ohjelmaansa kollegoilleen, ja toivoi saavansa kymmenkunta asiakasta. Kysyntää on ollut kuitenkin niin paljon, että Molinari joutui värväämään itselleen apuvoimia.

Kun ohjelma paljasti ongelman laajuuden ja muutosehdotukset, pelaaja sijoittui heti seuraavassa kilpailussa kolmanneksi, ja on ottanut tämän jälkeen useita top 10 -sijoituksia.

Molinari ei halua antaa yksityiskohtaisia tietoja ohjelmaa käyttävistä pelaajista, mutta kertoi pari esimerkkiä siitä, miten ohjelma on auttanut hänen asiakkaitaan. Yhdellä pelaajalla oli ongelmia lähestymislyönneissään lipun ollessa viheriön vasemmalla puolella.

”Hänellä oli liiallinen taipumus hyökätä lipulle, kun pallot karkasivat lähestymisissä muutenkin vasemmalle puolelle. Melkoinen yhdistelmä potentiaaliselle katastrofille”, Itävallan ET-kilpailussa parhaillaan pelaava Molinari sanoi PGA Tourin sivuilla.

Tilasto-ohjelman suosio yllätti Edoardo Molinarin. Kuva: Getty Images

Kun ohjelma paljasti ongelman laajuuden ja muutosehdotukset, pelaaja sijoittui heti seuraavassa kilpailussa kolmanneksi, ja on ottanut tämän jälkeen useita top 10 -sijoituksia.

Toinen pelaaja kertoi Molinarille mieltymyksestään lyödä avauksissaan kierrettä väylän muodon mukaisesti. StatisticGolf osoitti pelaavan menettävän lyöntejä toteuttaessaan tiilyönneissään kierrettä kumpaan tahansa suuntaan. Kun pelaaja pyrki lyömään avaukset suoraan, tilanne muuttui lähes päinvastaiseksi.

Muutoksen jälkeen pelaajan strokes gained: off-the-tee-tilasto parani lukemasta -0,40 lukemaan +0,30. Tällaisilla parannuksilla voi olla olennainen vaikutus pyrkiessä maailmanlistan top 50:een tai vaikkapa PGA Tourin loppuhuipennukseen, Tour Championshipiin.

Jo 14-vuotiaasta lähtien tilastoja fanaattisesti pelissään hyödyntäneestä Fitzpatrickista Molinari on löytänyt hengenheimolaisen.

”Ajattelemme asioista hyvin paljon samalla tavalla. Patrickilla on erittäin ammattimainen ja metodinen asenne, eikä hän jätä kiveäkään kääntämättä”, Molinari sanoi.

Fitzpatrick on Molinarin ohjelman käyttäjänä voittanut yhden kilpailun ja hankkinut seitsemän muuta top 10 -sijoitusta. Maailmanlistan 17:s pelaa Hilton Headin saarella Etelä-Carolinassa torstaina käynnistyvän RBC Heritage -kilpailun kahdella ensimmäisellä kierroksella Etelä-Afrikan Branden Gracen ja USA:n Matt Kucharin kanssa.

C More Max – ja C More Sport 1 -kanavat esittävät kilpailusta suoria lähetyksiä torstaista sunnuntaihin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje