16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour - Kilpagolf

Finnish Tourin kokonaiskilpailun voitto ratkaistaan Nordcenterin finaaleissa

Vain Henni Mustonen voi uhata Emilia Tukiaisen kokonaiskilpailun voittoa. Kuva: Juha Hakulinen.

Naisten mestaruus on kahden kauppa, mutta miesten puolella titteli on edelleen kuuden pelaajan ulottuvilla.

Audi Finnish PGA Golf Tourin kauden huipentava finaalikilpailu pelataan tulevana viikonloppuna Nordcenterin Fream-kentällä. Perjantaina käynnistyvässä kilpailussa on mukana yhteensä 139 pelaajaa, ja yleisen sarjan ammattilaispelaajat mittelevät 10 000 euron palkintopotista.

Nordcenter on viime vuosina toiminut kauden avauskilpailun näyttämönä, mutta nyt Suomen kärkipelaajat pääsevät testaamaan taitojaan syksyisellä Freamilla. Kenttä tarjoaa varmasti kovan haasteen, ja kaikki par-tuloksen alitukset tulevat olemaan kovaa valuuttaa.

Päätöskilpailuun lähdetään kutkuttavista asetelmista. Yleisessä sarjassa kokonaiskilpailun voitto on vielä usean pelaajan saavutettavissa. Parhaista asetelmista kisaan pääsee lähtemään Alex Hietala, jolla on kerättynä yhteensä 484 pistettä. Kilpailun voitosta saa 200 pistettä, joten Nordcenteriin tulevista pelaajista kokonaiskilpailun voittomahdollisuus on Hietalan lisäksi vielä myös Matias Honkalalla (476,13), Ilari Saulolla (402), Rasmus Karlssonilla (327,54), Jesse Waaralinnalla (309,67) ja Elias Haavistolla (306,50).

Edellä mainittujen pelaajien lisäksi on hyvä nostaa esille myös Lauri Ruuskan nimi, kun mietitään kilpailun voittajasuosikkeja. Ruuska on esittänyt viime viikkoina vahvoja otteita Nordic Liigan kilpailuissa, ja hänellä on myös hyviä muistoja Nordcenteristä, sillä hän on juhlinut kilpailun voittoa vuosina 2017 ja 2019.

Naisten puolella kokonaiskilpailua johtava Emilia Tukiainen ei ole Nordcenterissä paikalla, vaan hän pelaa LETAS-kilpailussa Tšekeissä. Tukiaisella on kuitenkin sen verran reilu johto pisteissä, että vain Henni Mustosella on mahdollisuudet saada Tukiaisen etumatka kiinni. Se vaatii Mustoselta voittoa Nordcenteristä.

Kilpailun osallistujalista on varsin nimekäs, sillä monet suomalaiset yliopistogolfarit eivät ole koronatilanteen takia matkustaneet takaisin Yhdysvaltoihin, vaan he ovat jääneet opiskelemaan etänä Suomeen. Tämän tilanteen takia naisten sarjassa nähdään kilpailemassa esimerkiksi EM-mitalisti Krista Junkkari, viime vuonna Nordcenterissä ykköseksi yltänyt Elina Saksa ja kolme viikkoa sitten Hirsalassa voittanut Daniella Barrett.

Kilpailu käynnistyy perjantaiaamuna, ja kausi huipentuu sunnuntain finaalikierrokseen.

Linkki lähtöaikoihin: https://finnishtour.fi/kilpailut/#/competition/2256950/teetimes

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje