16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour

Erofejeff ja Salminen Paltamon FT-kisan parhaat

Ykköstila oli Peter Erofejeffille jo uran toinen Paltamossa, Ella Salminen avasi puolestaan voittotilinsä Finnish Tourilla.

Peter Erofejeffin peli oli uomissaan koko Paltamo Openin ajan. Kierrokset 66–68–66 pelannut helsinkiläinen teki koko kilpailun aikana vain kolme bogia ja yhden tuplabogin. Birdiejä syntyi peräti 17, ja mukaan mahtui myös kaksi eaglea. Voittaja oli syystäkin tyytyväinen peliinsä.

”Tuntuu helvetin hyvältä. Koko päivän oli niin keskittynyt fiilis, että oikeastaan vasta tuossa viimeisellä väylällä pystyi nauttimaan siitä tilanteesta”, toisen kerran Paltamo Openin voittanut Erofejeff sanoi.

”Granberg ei valitettavasti saanut missään vaiheessa vaihdetta sisään, ja se peli meni sellaiseksi yksinpelaamiseksi. Tiesin, että minulla oli hyvä kaula, ja se riitti. Kiva testata itseään tällaisessakin tilanteessa.”

Erofejeffillä oli lievä kotikenttäetu kilpailuun, sillä hänen vaimonsa vanhemmat asuvat Kajaanissa, ja hän on myös aikoinaan edustanut Paltamo Golfia.

”Tämä on kuin toinen koti minulle. Olen kilpailun ajan appivanhempien luona. Siellä pestään pyykit ja tehdään ruoat valmiiksi. Kyllä täällä on hyvä olla. Ja muutenkin tämä kainuulainen henki on todella kiva.”

Janne Mommo esitti sunnuntaina vahvan kirin. 67 lyönnin kierros hänet viidenneltä sijalta toiseksi. Kilpailun kärkiviisikon täydensivät Riku MattilaJuhana Kukkonen (-4) ja pahasti viimeisenä päivänä hyytynyt Joonas Granberg (-2).

Naisten kilpailussa Rauma Golfin Ella Salminen lähti päätöspäivään reilusta johdosta. Ensimmäiset yhdeksän reikää 42 lyönnillä kiertänyt Salminen kiristi tahtiaan jälkimmäisellä yhdeksiköllä (37), joka lopulta riitti takaamaan hänelle uran avausvoiton Finnish Tourilla.

”Ihan kiva on voittaa. Kaksi ensimmäistä päivää menivät todella hyvin, mutta tänään oli vaikeaa. Tuo tuuli oli vaikea, eivätkä lyönnit olleet ihan niin varmoja kuin eilen”, Salminen sanoi.

”Hieman jäi ikävä sivumaku, kun viimeinen kierros oli näin vaikea. Mutta toisaalta, on näitä kisoja sen verran paljon kierretty, että on se ihan kiva voittaakin joskus.”

Salmisen voittomarginaali toista sijaa jakaneisiin Jenna Mäihäniemeen ja Ellinoora Moisioon (+10) oli viisi lyöntiä.

Lähde: FT:n tiedote

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje