16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour

Erofejeff ja Salminen kärkeen Paltamossa

Peter Erofejeff avasi pelin Paltamon FT-kisassa kovalla 66 lyönnin tuloksella. Ella Salminen alitti naisten sarjassa ainoana kentän parin.

Paltamo Openin avauskierros oli kärjen osalta varsin kovatasoinen. Peter Erofejeff johtaa kilpailua tuloksella 66 (-6). Aiemminkin Paltamossa hyvin viihtynyt Erofejeff oli iloinen kierroksensa jälkeen.

”Oli pitkästä aikaa hyvin tasainen kierros. Ei ollut ongelmia. Tämäkin kenttä on sellainen, että täällä on helppo saada itsensä vaikeuksiin. Mutta pysyin rauhallisena, ja tuloksena oli hyvä kierros”, Erofejeff sanoi.

”Meillä kävi vähän tuuri tuon kelin kanssa, kun tuuli tyyntyi päivän aikana. Alkukierroksella tuuli tosi kovaa, ja oli melko kylmä pelata.”

Toisena oleva Joonas Granberg (67) on tunnettu nopeasta pelistään. Perjantain kierros oli kuitenkin varsin verkkainen lukuisten pallon etsintöjen takia. Se ei kuitenkaan saanut Granbergin peliä raiteiltaan.

”Tänään nautittiin Paltamon kentästä ja pelattiin hyvää golfia. Ei tullut oikeastaan huonoja lyöntejä, ja tehtiin paikoista birdiet. Ja caddiesta oli paljon apua puttilinjojen luvussa”, Granberg sanoi.

Simo HaavistoJuhana Kukkonen ja Otto Vanhatalo jakavat kolmatta sijaa tuloksellaan 70.

Naisten kilpailua johtaa avauspäivän jälkeen Rauma Golfin Ella Salminen (71).

”Olen pelannut tällaista samanlaista peliä koko alkukesän, mutta nyt onnistuin tekemään kolme birdieä. Yleensä saan tehtyä vain yhden. Nyt ilmeisesti sokka irtosi”, Salminen sanoi.

”Kenttä tuntui hyvältä. Ja griineillä oli hyvä putata, kun pallo liukui tasaisesti. Oli sellainen kiva ja rento kierros.”

Salminen oli ainoa nainen, joka onnistui alittamaan kentän par-lukeman. Tiia Koivisto ja Anna Kuitunen jakavat toista sijaa tuloksellaan 75. Ellinoora Moisio (76) on neljäntenä.

Lähde: FT:n tiedote

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje