Lehdistötiedote 29.11.2005 Julkaisuvapaa klo. 10.30 Naisten Euroopan Tourin golfkisa järjestetään Talissa myös vuonna 2006 – tapahtuman uusi nimi on Finnair Masters Naisten Eurooppa Tourin osakilpailu, Finnair Masters, järjestetään syyskuun 1-3. päivinä 2006 kolmipäiväisenä kilpailuna. Infront Finland Oy on allekirjoittanut Helsingin Golfklubin kanssa järjestelysopimuksen vuoden 2006 osalta ja Finnairin kanssa kaksivuotisen ”Nimikkotason” yhteistyösopimuksen, joiden ansiosta naisten huippugolfia nähdään taas ensi vuonna Talissa. Finnair Masters tulee olemaan mittasuhteiltaan suurin Suomessa koskaan järjestetyistä golfkilpailuista. ”Tavoittelemme 15.000 katsojaa. Vuoden 2005 tapahtuma keräsi jo kahden ensimmäisen päivän aikana noin 9000 katsojaa. Kolmas päivä jouduttiin peruuttamaan trombin iskettyä tapahtumaan. ”Kilpailu oli yleisöltä, Euroopan Tourilta ja yhteistyökumppaneiltamme saamamme palautteen perusteella odottamatonta trombia lukuunottamatta onnistunut. Suuri ansio kuuluu HGK:n rutinoituneelle kisaorganisaatiolle, sadoille vapaaehtoisille ja Talin hyväkuntoiselle kentälle”, kiittelee Infront Finlandin varatoimitusjohtaja Tero Kumpulainen. ”Varmasti poikkeuksellisen mittavasti rakennetuilla puitteillakin oli osansa asiassa”, hän jatkaa. Järjestelyt toimivat sujuvasti Talissa ”Suomen vanhimmalla golfseuralla, Helsingin Golfklubilla on jo pitkät perinteet ja paljon kokemusta kansainvälisten golfkilpailujen järjestäjänä. Hyvin sujuneet vuoden 2005 järjestelyt sekä Talin ainutlaatuinen sijainti lähes keskellä pääkaupunkia saivat kisojen promoottorin, Infront Finlandin kääntymään alkuperäisestä sopimuksesta poiketen jälleen HGK:n puoleen toivoen saavansa pitää tapahtuma toistamiseen Talin kentällä. Myös HGK:lle kilpailujen järjestäminen uudestaan jo vuoden sisällä edellisestä tapahtumasta on paljon yksinkertaisempaa. Vapaaehtoistoimitsijat ovat jo valmiiksi koulutettuja ja myös innokkaita tulemaan taas mukaan hienoon kansainväliseen tapahtumaan”, HGK:n puheenjohtaja Olli Riikkala toteaa. Nimeksi Finnair Masters Finnair on laajentanut yhteistyösopimustaan. ”Finnairin rooli tapahtumassa on todella merkittävä. Uskomme että yhteistyössä Finnairin, HGK:n ja tapahtuman muiden yhteistyöyritysten kanssa pystymme kehittämään tapahtumaa oikeaan suuntaan. Olemme aidosti todella ylpeitä Finnairin ja muiden yhteistyöyritystemme osoittamasta luottamuksesta”, Kumpulainen kertoo. ”Golf lajina sopii hyvin markkinointiimme. European Tourin osakilpailut edustavat lajin korkeinta tasoa, joka sopii myös omiin toimintaperiatteisiimme. Suuren lisäarvon tuo myös se, että kilpailu on naisten kilpailu. Se edustaa raikkautta ja kehittymistä, mikä meillekin yhtiönä on tärkeätä. Tapahtuman järjestelyt kiinnittivät paljon positiivista huomiota myös kansainvälisesti. Tapahtuman avulla pystymme keskittämään markkinointiviestintäämme entistä tehokkaammin myös kansainvälisesti, yhden mittavan tapahtumakokonaisuuden ympärille, Finnairin Reittiliikenteen kaupallinen johtaja Mika Perho kertoo.” Finnair Masters kiinnostaa yrityksiä Finnair Masters kuuluu toista kertaa Euroopan Tourin sisällä kilpailtavaan pohjoismaiseen ”Volvo Cross Country Challenge” –kiertueeseen. Kiertue koostuu alustavasti neljästä osakilpailusta, joiden yhteispisteiden perusteella on jaossa 100.000 euron palkintopotti. Kiertueen voittajalle on lisäksi luvassa Volvo –henkilöauto. Mikäli kaikki neljä osakilpailua toteutuvat ja yksi pelaaja voittaa ne kaikki, voittaa hän lisäksi Volvon asettaman miljoonan dollarin erikoispalkinnon. ”Useimmat yhteistyökumppaneistamme jatkavat vähintään viimevuotiseen malliin. Volvo ja OKO jatkavat tapahtuman pääyhteistyöyrityksinä. Neuvottelemme vielä korkeintaan kahdesta pääyhteistyötason sopimuksesta sekä muutamasta muusta merkittavästä yhteistyösopimuksesta Finnair Mastersiin. Nämä julkaisemme talven 2006 aikana”, Kumpulainen toteaa. Tärkeä näytönpaikka pelaajille Finnair Masters on myös kaudella 2006 tärkein suomalainen golfkilpailu ja näytönpaikka naisgolfareillemme. Ykköstähtemme Minea Blomqvist on jo lupautunut mukaan kilpailuun vaikka hän onnistuisi saamaan kortin USA:n LPGA Tourille. ”Talin kilpailusta on tullut ulkomaalaisilta kilpakumppaneilta ja Tourilta erittäin paljon positiivista palautetta. Monet ovat olleet aidosti todella pahoillaan huonosta onnestamme trombin suhteen. Voitto kotimaassa on ehdottomasti tavoitteeni”, Floridassa karsintoihin valmistautuva Minea viestitti uutisen kuultuaan. Kilpailun faktat: FINNAIR MASTERS -Naisten Euroopan Tourin osakilpailu -Osa pohjoismaista Volvo Cross Country Channenge -kiertuetta -Pelataan Talissa, Suomen vanhimmalla kentällä 1-3.9 2006 -Pelimuoto: 54 reiän lyöntipeli -Kilpailuun pääsee mukaan 120 pelaajaa joista arviolta 10-12 suomalaisia -Palkintosumma 200.000 euroa -Nimiyhteistyöyritys: Finnair -Pääyhteistyöyritykset OKO, Volvo -Viralliset yhteistyöyritykset: Beringer, Gloria, Halti, Hilton Kalastajatorppa, Kauppalehti, Konica Minolta Keskus, SAP Finland, Muuttopalvelu Niemi, YLE, JCDecaux, Atmos ja Suomen Golfpiste -Kilpailun promoottorina toimii Infront Finland Oy -Suomalaisista Euroopan Tourin pelioikeus kaudella 2006 on Minea Blomqvistilla, Riikka Hakkaraisella, Ursula Wikströmillä, Pia Koivurannalla sekä Jenni Kuosalla. -Kotimaisia amatöörejä kilpailuun otetaan mukaan 4-6, lisäksi ammattilaisille tarkoitettuja villejä kortteja on käytössä kuusi. -Talissa elokuussa järjestetyn Ladies Finnish Mastersin voitti Tanskan Lisa Holm Sorensen Lisätietoja: Tero Kumpulainen tero.kumpulainen@infrontsports.com p. 040 – 511 5002