16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Fanny Sunesson nostaa Adam Scottia suosta Open Championshipissa

Nick Faldon kanssa neljä majoria voittanut Sunesson palaa caddieksi kuuden vuoden tauon jälkeen.

Fanny Sunesson oli juniorivuosinaan golfissa kansallisen tason kyky, joka löysi kuitenkin jo alle kaksikymppisenä 80-luvun lopulla itselleen leipäpuun caddien töistä, saatuaan ensimmäiset ”keikkansa” Ruotsin ET-kilpailuissa Tukholmassa.

Maailman kaikkien aikojen paras naispelaaja Annika Sörenstam kuului golfin kautta Sunessonin ystäviin ja oli niinikään näissä kisoissa mailatyttönä.

Howard Clark oli ensimmäinen Sunessonin nimekäs työnantaja European Tourilla.

Nick Faldo pyysi ruotsalaisen apurikseen 1989. Sunesson voitti Faldon caddienä neljä majoria. Työsuhde päättyi Faldon pelien hiipuessa 1998.

Sunesson sai toisen tuhannen taalan paikan Sergio Garcian apurina 1999, mutta yhteistyö päättyi jo kahdeksan kilpailun jälkeen.

Kokeilut Notah Begay III:n ja Fred Funkin kanssa jäivät nekin lyhytaikaisiksi.

Henrik Stenson oli Fanny Sunessonin viimeinen pidempiaikainen työnantaja. Sunesson lopetti uransa caddienä selkävaivojen vuoksi vuonna 2012 ennen Stensonin lopullista ponnahtamista maailmanhuipulle.

Fanny Sunesson on kuitenkin jatkanut työtään golfalalla ja toiminut mm. Martin Kaymerin mentaalivalmentajana.

Adam Scottin putti ja draivi kateissa

Maanantaina 38 vuotta täyttänyt Adam Scott on valahtanut golfurallaan syvempiin pohjavesiin kuin kertaakaan sitten vuosituhannen vaihteen.

Maailmanlistan ykkösenäkin hetken vuonna 2013 ollut aussi on tuoreimmalla listalla 82:s. Kuluvalla kaudella hän on ollut vain kerran kymmenen joukossa PGA Tourin kisoissa.

Vaikeuksia on ollut jo pitkään paitsi putterin, myös draiverin kanssa.

Kun Tiger Woods antoi potkut caddielleen Steve Williamsillle, Adam Scott pestasi tämän palvelukseensa 2010-luvun alussa.

Tulisieluinen Steve Williams toimi viimeisten yhteisten vuosien aikana Scottilla osa-aikaisena apuna lähinnä majoreissa.
Kuva: Getty Images

Williams apunaan Scott voitti paitsi Mastersin 2013, myös kaksi World Tourin kisaa. Vielä vuoden 2016 alkuvaiheilla Scott saavutti kaksi ykkköstilaa nousten maailmanlistalla kuudenneksi.

Tämän jälkeen syöksykierre on ollut vauhdikasta. Williamsin siirryttyä ”eläkkeelle” Scott kokeili kahden caddien taktiikkaa, joka ei toiminut. Yhteistyö viimeisimmän caddien, David Clarkin kanssa päättyi vastikään.

Fanny Sunessonin kanssa Scott on tehnyt toistaiseksi vain yhtä kisaa koskevan sopimuksen.

Uransa suurimman viimeisen kierroksen pettymyksen Scott järjesti itselleen vuoden 2012 Openissa, jossa hän johti ennen viimeistä neljää reikää neljällä lyönnillä. Bogijuna käynnistyi 15:lla, hurjasti kirinyt Ernie Els jätti Scottin toiseksi.

Tämän jälkeen hän oli kolmena seuraavanakin vuonna Openissa kymmenen joukossa. Viimeiset 11 majoria ovat tuottaneet vain yhden yhdeksännen sijan, joten odotukset menestyksen suhteen ovat Sunessonin pestaamisesta huolimatta varsin maltilliset.

Adam Scottin vaimo Marie Kojzar on ruotsalainen arkkitehti. Pariskunnalla on kaksi lasta.

Carnoustiessa Scott lähtee ensimmäiselle kierrokselleen torstaina kello  15.15  yhdessä Zach Johnsonin ja Brendan Steelen kanssa.

Golfpisteen perinteiseen major-veikkaukseen voit osallistua täällä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje