26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Rangaistukset nousevat – European Tour pyristelee eroon hitaasta pelistä

European Tourilla tullaan testaamaan kuukauden kuluttua Wentworthin kilpailussa uusia, seuraavalla kaudella käyttöönotettavia menetelmiä, joilla aiotaan laittaa hidas pelaaminen aisoihin. Kuva: Getty Images

Luvassa on muun muassa koulutusta, suurempia sakkoja ja sääntötestejä.

Golfin European Tour ilmoitti maanantaina, että se ottaa ensi kaudella käyttöönsä neljä kohtaa käsittävän suunnitelman, joka tähtää pelaamisen nopeuttamiseen muun muassa sakkojen, pienempien pelaajamäärien ja uuden teknologian avulla.

”Me kuulumme jo pelin nopeuden hallinnan eturintamaan. Turnauskomiteamme oli kuitenkin sitä mieltä, että tähän asiaan pitäisi ottaa entistä tiukempi ote. Siksi ryhdyimme näihin lisätoimenpiteisiin”, European Tourin toimitusjohtaja Keith Pelley sanoi.

”Uskon että tämä ensi kaudella toteutettava suunnitelma tekee golfista entistä nautittavampaa paitsi pelaajille, myös katsojille, olivat he sitten paikan päällä tai kotona vastaanottimien äärellä.”

European Tour esitteli jo viime vuonna Shot Clock Masters -kilpailun muodossa näkemyksiään oikeasta pelinopeudesta. Asia nousi kiertueella uudelleen ajankohtaiseksi PGA Tourilla viime päivinä velloneen keskustelun myötä.

Ensi kaudesta alkaen pelaaja saa yhden lyönnin rangaistuksen tultuaan havaituksi kahdesti hitaasta pelistä. Aiemmin hidasta pelaajaa ryhdyttiin tällaisessa tapauksessa tarkkailemaan, ja rangaistus annettiin vasta kun pelaaja syyllistyi toiset kaksi kertaa hitaaseen peliin.

Jouduttuaan tarkkailtavaksi, pelaajalta edellytetään 15 prosenttia nopeampaa reagointia lyöntinsä suorittamiseksi. Tuomareita velvoitetaan myös kiinnittämään aiempaa suurempaa huomiota hitaaksi tiedettyjen pelaajien toimintaan.

Toistuvasti ”kellotettaville” pelaajille on luvassa ensi kaudesta lähtien korotettuja sakkoja. Esimerkiksi 15 kertaa kaudella 2020 kellotettu pelaaja joutuu maksamaan aiemman 9000 punnan sijaan 26000 punnan sakot.

Suunnitelma sisältää myös seuraavia yksityiskohtia:

European Tourin pelaajien on läpäistävä vuorovaikutteinen sääntötesti kolmen vuoden välein, ja kiertueelle nimitetään tuomari, jonka tehtävänä on antaa uusille pelaajille pelinopeuskoulutusta heidän ET-uransa alussa.

Uutta pelitahti-systeemiä testataan BMW PGA Championshipissä Wentworthissa 19.–20. syyskuuta. Tuolloin jokaista peliryhmää seuraa tuomari, jonka tehtävänä on huolehtia, että ryhmien etäisyydet eivät pääse venymään. Lisäksi vähintään kolmelle lyöntipaikalle sijoitettavat näyttötaulut kertovat peliryhmän sijainnin suhteessa edessä menevään ryhmään.

Tavallisten turnausten 156 kilpailijan pelaajamäärä tullaan rajoittamaan 144 pelaajaan, edellyttäen että kaikilla kategoria 18:n (sijoilla 111–125 edellisen kauden Race to Dubai -listalla) jäsenillä on oikeus kilpailla.

Viikonlopun kierroksilla otetaan käyttöön pidemmät lähtövälit.

”Pelinopeus on kuuma aihe huippugolfissa ja me olemme pelaajina halukkaita ratkaisemaan siihen liittyviä ongelmia”, sanoi European Tourin turnauskomitean puheenjohtaja, viisinkertainen ET-voittaja David Howell.

”Meillä on ollut erittäin mielenkiintoisia keskusteluja sopiessamme uusien menetelmien käyttöönotosta. Yhdistämällä koulutus, pelotteet, teknologia ja pelaajamääriin liittyvät muutokset, uskomme löytäneemme reilut ja tarkoituksenmukaiset keinot kehittääksemme lajia tältäkin osin.”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje