Wang voitti jälleen Euroopan kiertueella - Golfpiste.com

15.7.–22.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][10]
KilpailuaSuomalaista

15.7.–22.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][10]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Wang voitti jälleen Euroopan kiertueella

Tulikuuma korealaisnuorukainen kiri Siddikur Rahmanin ohi Mauritiuksen kisan loppusuoralla.

Jeunghun Wang (-6) saavutti sunnuntaina toisen peräkkäisen voiton European Tourilla, noustuaan Beau Champsissa, Mauritiuksella pelatun turnauksen ykköseksi.

Etumatkansa kolmeen lyöntiin finaalikierroksen 15. reiällä venyttänyt Bangladeshin Siddikur Rahman näytti olevan jo matkalla kohden voittoa, mutta hän päästi kahdella seuraavalla reiällä tulleiden tuplabogin ja bogin myötä Wangin takaisin peliin.

Tasan seitsemän päivää aikaisemmin Marokossa ensimmäisen ET-voittonsa ottanut korealainen pelasti 17. reiän upealla bunkkerilyönnillä tärkeän parin ja teki myös viimeisellä niin ikään bunkkerin kautta voiton sinetöineen birdien.

Siddikurilla oli 18:lla loistavan chipin jälkeen kaikki ainekset uusintaan, mutta 1,5-metrinen birdieputti jäi yritykseltään ponnettomaksi.

Wang on ensimmäinen kahtena peräkkäisenä viikkona pääkiertueella voittanut pelaaja sitten vuoden 2014, jolloin Rory McIlroy kuittasi hieman isomman kaliiberin Bridgestone Invitationalin ja PGA Championshipin nimiinsä. Hän on myös kautta aikain nuorin peräkkäiset ET-turnaukset voittanut pelaaja.

”En voi uskoa, että olen voittanut kahtena peräkkäisenä viikkona. Olen todella innoissani ja onnellinen menestyksestä”, 20-vuotias Wang sanoi.

”Tänään onni taisi olla puolellani. En edes ajatellut voittoa koko viikolla ennen 16. reikää. Missasin niin paljon putteja, etten uskonut menestysmahdollisuuksiini.”

”Toivottavasti voitan kolmannenkin peräkkäisen kilpailun, mutta ensi viikolla on erittäin iso turnaus Se on ensimmäinen kertani Irlannissa, joten en ole varma. Yritän ainakin parhaani.”

”Olisi tietysti hienoa päästä olympialaisiin. Se on hullua, koska asia juolahti mieleeni vasta viime viikolla. Olisi kunnia edustaa omaa maata Riossa, mutta on pelattava vielä hyvin, että paikka turnaukseen aukeaa.”

Wang ja Siddikur olivat ainoat, joiden lopputulos alitti parin Mauritius Openissa. Chilen Estanislao Goya ja Belgian Nicolas Colsaerts jakoivat kolmannen sijan par-tuloksellaan. Jälkimmäisen ohella muista eurooppalaisista kymmenen joukkoon sijoittuivat myös seitsemättä sijaa jakaneet Englannin Ross McGowan ja Richard McEvoy (+3).

Mauritius Openissa ei ollut mukana suomalaisia.

Reilut 166 000 euroa tienannut Wang noussee maanantaina päivitettävällä maailmanlistalla 70 joukkoon. Euroopan kiertueen Race to Dubai -rankingissa hän kiipesi jo sijalle 13.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje