26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Wang paras Qatar Mastersin uusinnassa – Korhosen puhti riitti vain yhteen hyvään kierrokseen

Myös toinen Mikko Korhosen ohjelmaan kuulunut Lähi-Idän turnaus päättyi pettymykseen. Jeunghun Wang juhli uransa kolmatta ET-voittoa Dohassa.

Mikko Korhonen joutui tyytymään 41. sijaan sunnuntai-iltapäivänä Dohassa päättyneessä Qatar Mastersissa. Hänen yhteistuloksensa 72 reiän kilpailussa oli 282 (-6), eroa kärkeen jäi kymmenen lyöntiä.

Korhonen aloitti urakkansa torstaina upealla 65 lyönnin kierroksella, tämän jälkeen ote alkoi kuitenkin kääntyä laskusuuntaiseksi. Hän oli vielä kilpailun puolivälissä jaetulla kärkipaikalla, mutta viikonlopun kierroksilla nummelalaiselta ei löytynyt menestykseen tarvittavaa rutistusta.

Hän kuittasi turnauksesta palkintorahaa  13 326 euroa.

Korhonen teki finaalikierroksella yhtä monta bogia (4) kuin kolmena aikaisempana pelipäivänä yhteensä. Sunnuntain toinen birdie syntyi kentän viimeisellä reiällä, mutta se oli pettyneelle suomalaiselle laiha lohtu.

”Nyt on aavikkohommat ohi. Ei täällä näköjään pysty kuin yhteen hyvään rundiin viikossa. Todella masentavaa taas”, hän sanoi viitaten viimeviikkoiseen Abu Dhabin kilpailuun, jossa oli 60:s.

”Ei minulla ollut mitään annettavaa tänään, huono fiilis kropassa ja päässä”, hän soimi itseään.

Onneksi nyt on viikko lomaa, vaikka pidempikin maistuisi.

Qatarin kisa oli Korhosen kolmas kuluvalla kaudella, hän on yltänyt näistä jokaisessa jatkokierroksille.

Tuloksellisesti paras oli kauden avauskilpailu Etelä-Afrikassa, jossa hän oli seitsemäs. Ensi viikolla kiertue jatkuu Dubaissa, mutta Korhonen nähdään seuraavan kerran kisakentällä Malesiassa 9.-12. helmikuuta.

Jeunghun Wang tuulettaa upottamaansa voittoputtia Doha Golf Clubin kentän 18. viheriöllä. Kuva: Getty Images

Jeunghun Wang nousi mielenkiintoisten vaiheiden jälkeen Qatar Mastersin ykköseksi, kun Ruotsin Joakim Lagergren ja Etelä-Afrikan Jaco Van Zyl eivät pystyneet vastaamaan korealaisen ensimmäisellä uusintareiällä tekemään birdieen. Kolmikko päätyi neljän kierroksen päätteeksi tulokseen 272 (-16).

Play offiin venyneistä jokaiselle avautui vähintään kohtuullinen mahdollisuus kuitata kilpailu nimiinsä 72. reiällä. Lähimpänä birdieputin onnistumista oli Wang, jonka pallo jäi yhden pyörähdyksen päähän kupin reunalle.

Van Zyl oli uusintareikänä pelatulla 18:lla ainoa, joka sai pallonsa kahdella lyönnillä viheriölle. Hän tärveli kuitenkin voittohaaveensa kolmeen puttiin. Kun myöskään Lagergren ei pystynyt tekemään birdieä bunkkerin kautta, jäi chippinsä metrin päähän reiästä saaneelle Wangille helppo tehtävä sinetöidä nimiinsä uran kolmas voitto Euroopan kiertueella.

Voitosta huolimatta Wangin neljännen kierroksen esitys ei ollut erityisen vakuuttava. Hän aloitti sunnuntaina kahdella birdiellä, mutta sen jälkeen peli meni puurtamiseksi. 14. ja 17. reiän bogien välissä tullut birdie kuitenkin tasoitti tietä menestykseen. Finaalikierroksen tulos 71 oli heikoin top 20:een sijoittuneiden pelaajien joukossa. Paalulta päätöskierrokselle starttaaminen söi hieman rentoutta otteista, mutta ryhtiä löytyi sittenkin oikealla hetkellä.

Viime kaudella vuoden tulokkaaksi ET:llä valittu Wang, 21, saattaa nousta voittonsa ansiosta maailmanlistalla 40:n joukkoon, mikä avaisi hänelle varmuudella paikan Masters Tournamentiin.

”Kun olin nuorempi, haaveilin pelaamisesta Mastersissa. Nyt se taitaa toteutua, ja olen siitä todella onnellinen”, 389 657 euroa tienannut Wang sanoi.

Aion unohtaa kaikki paineet tänä vuonna. Haluan vain oppia muilta pelaajilta, ja voittaa lisää turnauksia. Itseluottamukseni on korkealla.

Tuore menestys nosti Wangin Race to Dubai -listalla kakkoseksi, kärjessä jatkaa TommyFleetwood.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)