16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Voitto luisui jälleen Rafael Cabrera Bellon käsistä – Brazel yllätti Hongkongissa

Syksyllä Ryder Cupissa debytoineen espanjalaisen kuiva kausi on kestänyt pian viisi vuotta.

Rafael Cabrera Bellon (-12) poikkeuksellisen pitkäksi venyneestä voitottomasta jaksosta on muodostunut jo käsite Euroopan kiertueella.

Tällä kertaa pisimmän korren hänen nenänsä edestään veti Sam Brazel (-13), joka ratkaisi pelin Hong Kong Openissa edukseen viimeisen reiän birdiellään.

Cabrera Bellon kahden ensimmäisen päivän otteet näyttivät sen verran vahvoilta, että hän oli ennen viikonlopun kierroksia – jälleen kerran – kiistaton suosikki kilpailun voittajaksi. Peliin alkoi kuitenkin hiipiä epävarmuustekijöitä lauantaina, jolloin hän kirjautti tulokseensa neljä bogia ja yhden tuplan.

Gran Canarialla asuva pelaaja pysytteli päätöspäivänä kärjen tahdissa, kunnes ulosmenon lopussa tulleet isot virheet horjuttivat hänen asemiaan. Cabrera Bello löysi takaysillä uudelleen ryhtiä otteisiinsa, noustuaan kahdella peräkkäisellä (16 ja 17) peräkkäisellä birdiellä voittokamppailuun Brazelin kanssa.

Viimeisen reiän lähestyminen meni kuitenkin hieman pitkäksi, eikä hänen birdieputtinsa ollut yritykseltään erityisen laadukas.

Cabrera Bello on pelannut Euroopan kiertueella viime vuosikymmenen lopulta lähtien, mutta voittoja on koossa taitoihin nähden yllättävän vähän – kaksi. Jälkimmäisestä (Dubai Desert Classic) on kulunut nyt neljä vuotta ja kymmenen kuukautta.

Tämän jakson aikana 32-vuotias pelaaja on koonnut peräti 26 top 10 -sijoitusta, joista kakkostiloja on kuusi. Jälkimmäisistä kolme on tullut vuoden 2016 puitteissa. Se kertoo, että Cabrera Bellon voitto on niin sanotusti roikkunut ilmassa viime aikoina.

Sam Brazel sai kunnian olla kalenterivuoden viimeinen voittaja Euroopan kiertueella. Kuva: Getty Images

Sam Brazel sai kunnian olla kalenterivuoden viimeinen voittaja Euroopan kiertueella. Kuva: Getty Images

Brazelin voitto Fanlingissa pelatussa kilpailussa oli yllätys. Hän pelasi Hong Kong Golf Clubilla vasta yhdeksättä turnaustaan Euroopan kiertueella, mutta kokemattomuus ei liiemmin painanut maailmanlistalla sijalla 480 olevaa australialaista.

Joulukuun lopulla 38 vuotta täyttävä Brazel näytti putoavan ulosmenon jälkipuolella kärjen kyydistä, mutta sisääntulon ryhdikäs ja viisas peli toi suurimman palkinnon. Voiton sinetöinyt 18. reiän birdie syntyi kuin mittatilaustyönä, eikä ratkaisuputissa paistanut päällepäin minkäänlaista hermoilua.

Hän kiitteli menestyksestä uusia välineitään.

”Olen pelannut hyvin, mutta vanhojen mailojen kanssa oli hieman ongelmia. Uudet välineet veivät asiat uudelle tasolla. Siinä oli se hedelmä”, Brazel sanoi.

”On hienoa tulla Eurooppaan pelaamaan. Pidän sitä todellisena etuoikeutena.”

Andrew Dodt ja Tommy Fleetwood (-11) jakoivat kolmannen sijan. Kisassa korkeimmalle rankattu (12:s) Danny Willett (-9) nousi sunnuntain tasapainoisella pelillä kuudenneksi.

Pohjoismaalaisista Ruotsin Alexander Björk ja Jens Fahrbring (par) jakoivat 45. sijaa. Mikko Ilosen kilpailu päättyi tällä erää jo alkulämmittelyyn huonovointisuuden seurauksena.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje