26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Korhonen 3:s Tshwane Openissa: "Harmittaa, pytty olisi ollut otettavissa"

Mikko Korhonen jatkoi loistavia otteita Etelä-Afrikan maaperällä sijoittumalla kolmanneksi Tshwane Openissa. Vuosi sitten hän oli samassa kilpailussa toinen.

Mikko Korhonen on sijoittunut kolmanneksi Etelä-Afrikan Pretoriassa pelatussa Tshwane Open -kilpailussa johdettuaan kisaa parhaimmillaan kahdella lyönnillä. Korhonen päätti kilpailunsa 68 (-3) lyönnin kierroksella ja kirjasi yhteistuloksen -15.

Edelle ylsivät vain isäntämaan George Coetzee, joka voitti kisan tuloksella -18, ja viimeisen reiän birdiellään toiseksi kirinyt Englannin Sam Horsfield (-16).

Loppujen lopuksi oli hyvä kisa. Täytyy kuitenkin sanoa, että harmittaa. Oli hyvä ja rento fiilis koko päivän ja se pytty olisi nyt ollut ihan otettavissa.

”Sain hyvän alun, ja sen jälkeen olisi vain pitänyt pystyä painamaan lisää kaasua. En saanut 12 birkkua sisään, seuraavalla tuli hyvä birkku, mutta 14:llä ei taas uponnut. Sitten soikin pilli keskeytyksen merkiksi.”

Coetzee käynnisti sunnuntaina kierroksensa takkuisasti tehden bogit rei’ille 3 ja 4. Viiden pelaamansa reiän jälkeen Korhonen johti kilpailua kahdella lyönnillä tehtyään birdiet rei’illä 3 ja 5.

Coetzee kuitenkin paikkasi virheensä reikien 6 ja 8 birdieillä ja käynnisti loppukirin rei’illä 11–15, jossa hän tehtaili neljä birdietä viiden reiän aikana. Korhonen pelasi varmaa peliä ja puttasi ajoittain loistavasti, muttei lopulta pystynyt vastaamaan Coetzeen hyökkäykseen.

Mikko Korhonen esitti sunnuntaina erinomaista puttipeliä. Kuva: Getty Images

Kotikentällään pelanneen Coetzeen hermojen pitävyyttä koeteltiin pariin otteeseen, kun kisa keskeytettiin kahdesti ukkosvaaran johdosta takalenkillä.

Ensimmäisen keskeytyksen jälkeen Korhonen joutui tyytymään päivän toiseen bogiinsa reiällä 17. Ensimmäinen syntyi kaksi reikää aikaisemmin. Bogien myötä Korhonen tippui jakamaan kakkossijaa neljän muun pelaajan kanssa.

”Löin siinä rautakolmosen aivan suoraan metsään. Siinä oli kuitenkin vähän tuuria ja hyvä linja lipulle, mutta lähestyminen painui jostain syystä reilusti pitkäksi. Siinä kohtaa nousi vähän savua korvista”, Korhonen kommentoi.

Viimeisellä reiällä Korhosen avaus suuntautui oikeanpuoleiseen väyläbunkkeriin ja hän joutui pelaamaan pallonsa takaisin väylälle ilman mahdollisuutta yltää viheriölle. Loistava lähestyminen tuotti kuitenkin birdie-paikan, eikä Korhonen erehtynyt, vaan lopetti kilpailunsa tyylikkäästi päivän viidenteen birdieen.

”Loppuun sain hyvän birkun ja se oli aika tärkeä lyönti”, sanoi Korhonen.

George Coetzee pystyi tarjoamaan kotiyleisölle voiton. Getty Images

Korhonen jakoi hetken toista sijaa Sam Horsfieldin kanssa, mutta päätösväylän birdien myötä vasta 21-vuotias englantilainen tiputti Korhosen kolmanneksi.

Kilpailu oli Korhoselle kauden seitsemäs. Hän tulee nousemaan kiertueen rahalistalla todennäköisesti 50 parhaan joukkoon. Ennen tämänviikkoista kilpailua hän oli listalla sijalla 91. Hän ansaitsi kisasta palkintorahaa noin 76 591 euroa.

”Täällä oli suomalaisia katsomossa ja kannustusta kuului kentälle. Muutamia viestejä tuli ennen kierrosta myös puhelimeen ja hyvä niin. Kiva kun saa kannustusta!”

Sijoitus kolmen parhaan joukkoon on Korhoselle Euroopan kiertueella uran neljäs. Vuosi sitten hän sijoittui samassa kilpailussa toiseksi. Etelä-Afrikasta Korhonen lentää Suomeen maantaina. Hän jatkaa kauttaan Espanjassa huhtikuun puolivälissä.

Lue Korhosen caddien Karri Kakon analyysi kilpailusta ennen  päätöskierrosta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (4 kpl)