16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Viimeistä viedään – neljä suomalaista viivalla vuoden viimeisessä ET-kisassa

Mikko Ilonen pelaa avaa kautensa Alfred Dunhill Championshipissä, jonka suurimmat voittajasuosikit tulevat isäntämaasta. Osallistujien joukossa on huomattavan paljon kiertuetulokkaita.

Vuoden 2018 viimeinen kilpailu Euroopan kiertueella pelataan kuluvalla viikolla Etelä-Afrikan Malelanessa. Alfred Dunhill Championshipissa ovat mukana kaikki kiertueen suomalaiset Mikko Korhosta lukuun ottamatta. Palkintorahaa jaossa on 1,5 miljoonaa euroa.

Mikko Iloselle kilpailu on ensimmäinen kuluvalla kaudella. Pelituntumaa Ilosella kuitenkin on marraskuulta Australiasta, jossa hän pelasi Australian avoimet sekä World Cupin.

Kalle Samooja on käväissyt viivalla jo kahdesti, mutta jatkopaikka on vielä ottamatta. Kim Koivu avasi kautensa Hongkongissa komeasti yhdeksännellä sijalla ja oli seuraavalla viikolla Mauritiuksella 47:s. Viime viikolla Johannesburgissa sairastunut Koivu joutui jättämään leikin kesken ensimmäisen kierroksen jälkeen.

Tapio Pulkkanen pokkasi Johannesburgista komean 15:nnen sijan kauden ensimmäisessä startissaan. Pulkkanen paukutti kisassa peräti 17 birdietä ja kaksi eaglea. Bogeja tuli vielä hieman liikaa, mutta alku kaudelle oli vähintäänkin lupaava.

Viime viikon tapaan suurimmat voittajasuosikit tulevat isäntämaasta. Mukana on myös South African Openin voittanut Louis Oosthuizen. Kilpailu pelataan Leopard Creekin kentällä, jolla on mittaa 6663 metriä.

Edellisen kerran kilpailu pelattiin osana Euroopan kiertuetta kaksi vuotta sitten. Silloin ykkönen oli Etelä-Afrikan Brandon Stone. Tämän jälkeen useaan kertaan Etelä-Afrikan parhaaksi arvioituun kenttään on tehty pieniä parannuksia, joten kisa-areenan pitäisi olla tänä vuonna entistäkin hehkeämpi.

Moni kiertueen kärkipään pelaajista viettää ”kesälomaa” ja lataa akkuja pitkän kauden jälkeen. Kiertueen tulokkaille alkukauden kisat ovat siksi suuria mahdollisuuksia, joita harva jättää käyttämättä.

Mukana kilpailussa nähdään peräti 22 Euroopan kiertueen karsinnoista pelioikeuden saaneista 27:stä pelaajasta. CT:n rahalistan kautta pelioikeuden saaneista 15:stä pelaajasta kilpailuun osallistuvat yhtä vaille kaikki.

Etelä-Afrikan kilpailuiden jälkeen kiertueella vedetään happea tammikuun puoliväliin asti. Tammikuun 16. päivä pelejä jatketaan Abu Dhabissa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)