26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Vauhdilla ET:n eliittiin noussut Dylan Frittelli Mauritiuksen turnauksen ykkönen

Kyseessä oli viime kauden parhaan tulokkaan toinen voitto Euroopan kiertueella vuonna 2017.

Dylan Frittelli kukisti Arjun Atwalin ensimmäisen uusintareiän birdiellä Bel Ombressa pelatussa Mauritius Openissa. Kaksikko oli päätynyt Euroopan kiertueen ohjelmaan kuuluvassa kilpailussa tasatulokseen 268 (-16).

Viikon alussa ET:n vuoden tulokkaaksi valittu Frittelli, 27, on ollut tämän vuoden kuumimpia nuoria pelaajia kiertueella. Tapio Pulkkasen ikätoveri voitti lähes tarkalleen puoli vuotta sitten ensimmäisen ET-turnauksensa Itävallassa (Mikko Korhonen sijoittui toiseksi), ja venyi kauden kokonaiskilpailussa 19. tilalle.

Frittelli pelasi amatööriaikoinaan college-golfia Texas Universityn joukkueessa. Hän voitti ratkaisevan kamppailun vuoden 2012 NCAA Championshipissä, ja siivitti sen myötä joukkueensa yliopistomestaruuteen.

Eteläafrikkalainen ryhtyi mainitun college-kisan jälkeen ammattilaiseksi, ja pelasi loppukauden 2012 ET:llä villeillä korteilla. Kausi 2013 sujui enimmäkseen Challenge Tourilla, mutta kaksi seuraavaa vuotta olivat vaikeita.

Frittelli nousi viime vuonna haastajakiertueelta suoraan ET:lle oltuaan Road to Oman -listalla kahdeksas. Voittojen ohella vuoden 2017 kohokohtia ovat olleet Turkish Airlines Openin toinen sija ja Dubain finaaliturnauksen jaettu neljäs tila.

Kakkoseksi Mauritiuksella jäänyt ja kisaa enimmäkseen johtanut Atwal missasi päätösreiällä niukasti eaglen, joka olisi tuonut hänelle ensimmäisen ET-voiton lähes kymmeneen vuoteen. Intialainen muotoili torstaina Heritagen kentän uusiksi ennätyslukemiksi tuloksen 62.

Romain Langasque (-14) oli kisan kolmonen, Mauritius Openin korkeimmalle rankattu pelaaja Louis Oosthuizen (-11) kiri puolestaan seitsemänneksi. Tanskan Jeff Winther (-9) ylsi parhaana pohjoismaalaisena 14:nneksi.

Mauritiuksen kilpailussa ei ollut suomalaisia.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje