16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Tyrrell Hatton tuuletti jälleen voittoa Euroopan kiertueella

Viikonvaihteessa 26 vuotta täyttänyt englantilainen sai mieluisan syntymäpäivälahjan Milanossa.  

Päätösreiän näyttävä birdie sinetöi tämän hetken kuumimmalle golftähdelle Tyrrell Hattonille (-21) toisen peräkkäisen voiton European Tourilla. Viikko sitten Alfred Dunhill Links Championshipin hoidellut englantilainen pohjusti Italian Openin ykköstilan neljännen kierroksen sisääntulon näyttävällä esityksellä.

Ehti jo hetken aikaa näyttää siltä, että kauden viidennen Rolex-sarjan turnauksen paremmuus ratkaistaan Hattonin, Ross Fisherin ja Kiradech Aphibarnratin kesken. Ensin mainittu oli kuitenkin toista mieltä upotettuaan alle viisimetrisen birdieputin vääjäämättömästi 18. reiän perukoille.

Usko meinasi olla koetuksella, mutta sain lopussa palkinnon.

Lauantaina 26. syntymäpäiväänsä viettänyt Hatton oli finaalikierroksen sisääntulossa tehokas. Hän teki reikien 12–15 jaksossa neljän birdien suoran, ja iski kriittisimmällä hetkellä viimeisen naulan pahimpien kilpakumppaneidensa arkkuun. Ulosmenossa syntyi vain yksi birdie, mutta luotettavasti pelaavalle Hattonille ei merkitty koko päivän aikana yhtään paria huonompaa reikätulosta.

”On jo mahtavaa voittaa yksi kilpailu, mutta kaksi voittoa peräkkäisinä viikkoina on jotain aivan uskomatonta. Nämä (Rolex Series .kilpailut) ovat Euroopan kiertueella isoja ja kovatasoisia tapahtumia”, kaksi lyöntiä Matt Wallacea ennen viimeistä kierrosta perässä   Hatton sanoi.

”Tiesin, että minun on pelattava tänään kova tulos. En saanut etuysillä momentumia päälle, mutta pysyin kärsivällisenä. Caddieni J.B. muistutti, että hyvät asiat tulevat, kun malttaa odottaa. Usko meinasi olla koetuksella, mutta sain lopussa palkinnon.”

Ei ole ihmettelemistä, miksi kolmannen kerran ET:llä voittaneen Hattonin suu pysyi kisan jälkeen leveässä hymyssä. Hän on tehnyt kahdeksan edellisen kilpailukierroksen puitteissa 54 birdieä, ja tuloskeskiarvo on 65,9. Hattonin pankkitiliä Skotlannin ja Italian turnaukset ovat kartuttaneet yhteensä 1,7 miljoonalla eurolla.

Matt Wallace nosti vielä 17. reiän onnekkaan chipin avulla toiveitaan. Hänen oli kuitenkin tyytyminen neljänteen sijaan. Kuva: Getty Images

Viime sunnuntaina St Andrews’ssa kenttäennätyksen (61) tehnyt Ross Fisher on hänkin äitynyt hienoon syysvireeseen. Nyt tuli toinen peräkkäinen kakkossija, ja jälleen Hattonin ”adjutanttina”.

Viisinkertainen ET-voittaja huipensi tälläkin kertaa turnauksensa neljännen kierroksen kovimpaan tulokseen. Samat lukemat, 63, löytyivät sunnuntaina myös 21:nneksi sijoittuneen Jordan Smithin kortista.

Jättipottia tarjottiin myös Kiradech Aphibarnratille, joka aloitti päätöskierroksen neljällä peräkkäisellä birdiellä. Toinen huippuhetki osui reikien 9–14 jaksoon, jossa hän teki neljä birdieä lisää. 16. reiän tuplabogi oli raskas, mutta Aphibarnrat ei halunnut myydä nahkaansa halvalla. Thaimaalainen taisteli heti seuraavalla päivän yhdeksännen birdien, eikä kymmenes jäänyt lopulta kuin parin sentin päähän.

Francesco Molinari (-17) ei ollut kotiyleisön pettymykseksi parhaimmillaan sunnuntaina. Hän löysi lopussa kuitenkin sen verran rutistusta, että sijoittui parhaana italialaisena jaetulle kuudennelle tilalle. Pohjoismaalaisille Golf Club Milanon kentällä pelattu turnaus oli poikkeuksellisen vaikea: Tanskan Thorbjørn Olesen ja Ruotsin Robert Karlsson jakoivat parhaina 32. sijaa.

Euroopan kiertue jatkuu tulevana torstaina Espanjan Sotograndessa Sergio Garcian isännöimällä Andalucia Valderrama Mastersilla. Kyseessä on kauden toiseksi viimeinen vanhalla mantereella pelattava ET-turnaus. Palkintoarvoltaan kahden miljoonan euron kilpailuun osallistuvat myös Milanossa karsiutuneet Mikko Ilonen ja Mikko Korhonen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje