16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Tapio Pulkkasella kehno avauskierros Hongkongissa

Kiertuetulokkaalta vaaditaan perjantaina kova tulos karsintarajan ylittämiseksi.

Tapio Pulkkasen ensimmäinen pelipäivä Euroopan kiertueen jäsenenä ei sujunut toivotulla tavalla. Hän käytti kierrokseensa 77 (+7) lyöntiä, ja on 131:n pelaajan Hong Kong Openissa jaetulla 124. sijalla.

Ensimmäinen parista poikennut reikätulos oli etuysin puolivälissä tullut bogi. Niitä merkittiin kaksi lisää rei’ille 9 ja 11, kunnes hän sai birdietilinsä auki 14. reiällä.

Loppu oli kuitenkin vaikea: kahden peräkkäisen bogin ohella ”Hattu-Tapio” teki vielä triplan Hong Kong Golf Clubin kentän päätösreiälle.

”Vaikea päivä toimistolla. Heti aamusta oli kova tuuli, ja en oikein päässyt tekopaikoille, vaikka alussa griiniosumia tuli paljon”, Pulkkanen sanoi.

Lupaava Marcus Kinhult oli avauskierroksella mies paikallaan. Kuva: Getty Images

”Griinimisseistä tuli helppoja bogeja. Kylmä suihku lopetusreiälle jäi kaivelemaan.”

Pulkkasen pelikavereista Pedro Oriol löi tuloksen 72, Javier Colomon päivän lukema oli 77.

Palkintoarvoltaan kahden miljoonan dollarin Hong Kong Openin johdossa on  S.S.P. Chawrasia (65). Englannin Matthew Fitzpatrick väijyy intialaista lyönnin päässä.

”Tänään oli erittäin hankalat olosuhteet, olen tyytyväinen viisi alle -lukemaan”, Chawrasia sanoi.

”Olen pelannut täällä monta vuotta, mutta sijoitus ei ole ollut hyvä. Tänä vuonna on paremmat mahdollisuudet. Yritetään parasta.”

Pulkkasen tavoin tulokaskautensa ET:llä aloittanut Marcus Kinhult (67) on kolmatta sijaa jakavien joukossa. Ruotsalaisen ohella muita pohjoismaalaisia ei mahdu kymmenen joukkoon.

Kisan suurimmista suosikeista, Justin Rose ja Tommy Fleetwood (T11) ovat hyvin juonessa mukana pelattuaan tuloksen 68, Sergio Garcia (T19) tarvitsi torstaina lyönnin verran enemmän.

Tapio Pulkkanen starttaa Fanlingin kisan toiselle kierrokselle perjantaina kello 11.15 (kello 5.15 Suomen aikaa) kentän 11. tiiltä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje