16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Suomalaiskvartetti harveni – vain Korhonen eteni jatkokierroksille

Vahva loppukiri ja viimeisen reiän birdie riitti viemään Mikko Korhosen jatkoon ainoana suomalaisena Sveitsin Crans Montanassa.

Suomalaisten rivit Sveitsissä pelattavassa golfin Euroopan kiertueen Omega European Masters -kilpailussa harvenivat perjantaina tuntuvasti, kun vain Mikko Korhonen eteni jatkokierroksille.

Myös hänen kohdallaan jatkopaikka oli tiukassa ja vaati vahvaa loppukiriä. Lopulta paikka viikonlopun kierroksille aukeni Korhosen pelattua neljä viimeistä väylää kaksi alle parin ja päätettyä kierroksensa birdieen.

”Tiesin, että tekemällä viimeiselle väylälle birdien, ei tarvitse jännittää jatkopaikan puolesta. Löin hyvän avauksen puukolmosella ja lähestymisen wedgellä metriin”, Korhonen kertoi.

Korhonen jakaa kilpailun puolivälissä sijaa 47 tuloksella -1. Perjantaina hänen kierrostuloksensa oli 70 (par). Kaikkiaan Korhonen tehtaili päivän aikana kolme birdietä. Myös bogeja syntyi yhtä monta. Toinen kierros on edelleen hieman kesken.

Kilpailun kärkipaikkaa pitää hallussaan Japanin Hideto Tanihara tuloksella -9. Tanskan Lucas Bjerregaard on hänestä yhden lyönnin ja Englannin Matthew Fitzpatrick kahden lyönnin päässä.

Haastavalla kentällä tulostaso on pysynyt maltillisen. Kahdenkymmenen parhaankaan joukkoon Korhosella ei ole matkaa kuin kolme lyöntiä.

”Kiva päästä vaihteeksi pelaamaan viikonloppuna. Edellisestä on jo aikaa. Kenttä on todella haastava. Usko meinasi jo loppua pariin otteeseen. Hyvä näin, pakka on tiukka.”

Tapio Pulkkanen (+4), Mikko Ilonen (+5) ja Kim Koivu (+6) karsiutuivat jatkokierroksilta. Pulkkanen puristi perjantaina kierroksensa pariin, Ilonen ja Koivu joutuivat tyytymään reilusti plusamerkkiseen saldoon.

Crans Montanassa pelattavassa kilpailussa on jaossa palkintorahaa 2,5 miljoonaa euroa. Korhonen taistelee tosissaan paikasta kiertueen päättävässä, rahakkassa Dubain finaalissa, joten jokainen palkintoeuro loppukauden kilpailuissa on arvossaan.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje