26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Suomalaiset katsomoon Etelä-Afrikassa

Tapio Pulkkanen ja Mikko Korhonen karsiutuivat jatkokierroksilta SA Openissa Etelä-Afrikassa. Korhonen aikoo keskittyä harjoittelussaan perusasioihin ennen seuraavan viikon Abu Dhabin kisaa.

Vuoden 2018 ensimmäinen turnaus golfin Euroopan kiertueella jäi niin Tapio Pulkkasen kuin Mikko Korhosenkin osalta kahden kierroksen mittaiseksi.

Pulkkanen on yhteistuloksellaan +3 (72-75) oman kierroksensa jälkeen kilpailussa sijalla 107 ja Korhonen yhteistuloksella +9 (74-79) sijalla 149. Jatkokierroksille oikeuttava tulos tulee todennäköisesti olemaan par.

Molempien suomalaisten päivä oli perjantaina hankala ja kortista löytyi birdieiden lisäksi niin bogeja kuin tupliakin.

”Täytyy sanoa, että nyt loppui eväät täysin. Huonointa peliä koskaan. On aika palata perusasioihin, grippi, tähtäys jne. Toivottavasti pari treenipäivää tuo vähän valoa tunnelin päähän”, Korhonen kommentoi.

Hän jatkaa kauttaan tulevalla viikolla Abu Dhabissa kilpailussa, jossa Mikko Ilonen käynnistää kisavuotensa.

Zimbabwen Scott Vincent pelaa hienoa kisaa naapuraa Etelä-Afrikassa. Getty Images

SA Open etenee afrikkalaiskomennossa, kun kärkimies Jacques Kruyswickin, -9, takana vain lyönnin hänestä jääneen ovat niin ikään eteläafrikkalainen Brande Grace, -8, ja naapurimaa Zimbabwen Scott Vincent, joka vastasi perjantaina kisan parhaasta tuloksesta 66 (-6).

Zimbabwe paistatteli golfmaailman kirkkaimmissa valoissa aikoinaan Nick Pricen voitettua kolme majoria 1990-luvun alussa, mutta sittemmin maa ei ole pystynyt tuottamaan yhtä korkeatasoisia pelaajia. Maailmanlistalla sijalla 321 olevan Vincentin lisäksi menestystä on ajoittain saavuttanut Brendon de Jonge, joka ei ole mukana kuluvalla viikolla.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje