16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Suomalaiset jäivät ilman ET-korttia karsintafinaalissa – Oliver Lindell parhaana 54:s

Vaikka Tarragonan karsintaturnauksessa tapahtui paljon hyviä asioita, on kotimaisen nimen puuttuminen top 25 -listalta pieni pettymys.

Espanjan Tarragonassa pelattu Euroopan kiertueen karsintafinaali tarjosi suomalaisittain paljon mielenkiintoisia käänteitä ja hetkiä. Karsintahuipennukseen lähteneistä kuudesta pelaajasta yksikään ei kuitenkaan yltänyt niiden kilpailijoiden joukkoon, jotka lähtevät Lumine Golf Clubilta kotiin Euroopan kiertueen kortti takataskussaan.

Suomalaisista viimeisenä toivoa ylläpitivät Oliver Lindell ja Kalle Samooja, jotka kuitenkin päätöspäivänä sortuivat hyvien vaiheiden ohella kalliisiin virheisiin.

Heikoimman tuloksensa (72) torstaina Lakes-kentällä pelannut Lindell teki ulosmenossa kolme bogia ja viimeisen toivon haihduttaneen triplabogin 15. reiällä. Pääsy kortin saaneiden joukkoon olisi sallinut näistä paria heikommista reikätuloksista vain yhden bogin.

Lindell (-8) sai kierrokselleen hienon alun. Hän ehti nousta kahden nopean birdien siivittämänä jo jaetulle 20. sijalle, mutta kuudennen ja seitsemännen bogit olivat raskaita. Porvoolainen sai viiden parin jälkeen pienen kirin päälle, mutta se jäi kahteen peräkkäiseen birdieen sisääntulon puolivälissä.

Triplabogin jälkeen oli viimeistään selvää, että Lindell ei enää 25:n joukkoon kilpailussa veny.

”15 väylän tripla vei maton alta, ja näin mahdollisuudet nousuun ET:lle olivat menneet. En saanut vielä itsestäni kaikkea irti. Bogeja tulee vielä liikaa, nytkin yli 3 per kierros, jolla ei kyllä kärkeen ole asiaa. Birdiet kyllä riittäisivät parempaankin tulokseen”, Lindell sanoi.

Lue myös Teemu Tyryn tuore blogi Oliver Lindellistä ja karsintafinaalista.

Hole-in-onen tiistaina tehnyt Kalle Samooja onnistui kohentamaan CT-kategoriaansa karsintafinaalissa. Kuva: Fredrik Jendelid

Kalle Samooja (-6) valoi keskiviikkona uskoa hyvään nousuun. Kuudennen kierroksen alku oli tehoton, ja ensimmäiseen kolmannekseen mahtui vain viisi paria ja yksi bogi. Sitten alkoi tapahtua. Samooja teki reikien 7–12 jaksossa (kentän 16–3) eaglen ja neljä birdieä.

Hyvät onnistumiset päättyivät 13. reiän (kentän 4.) tuplabogiin ja lopussa 15. reiän (kentän 6.) bogi jäi ainoaksi parista poikenneeksi reikätulokseksi. Vaikka Samoojan juna alkoi yskiä huonolla hetkellä, olisi hänen pitänyt täräyttää päätöskierroksella tulos 62 päästäkseen ”korttilaisten” joukkoon.

”Tänään tuntui jo, että peli oli menetetty hitaan startin takia. Mutta sitten sain puolessavälissä pienen momentumin päälle ja tavallaan oli saumat vielä. Lipesi sitten vähän oikealle avaus veteen par-kolkilla, ja sitten se olikin taputeltu”, 62:nneksi sijoittunut Samooja kertoi.

”Olisihan se ollut hienoa maagisella lopulla nousta jatkoon. Urheilussa yleensäkin tuijotellaan loppua, mutta faktahan on se, että ensimmäinen kierros oli huonoin kisassa. Sieltä ja eilen olisi pitänyt saada lyöntejä pois.”

Kahdesta kisakentästä esitykset Hills Coursella tyydyttivät turkulaista enemmän kuin kahden viimeisen kierroksen näyttämönä toimineella Lakes Coursella.

”Hillsin pelasin hyvin kisassa, mihin olen tyytyväinen. Siellä lyödään paljon wedgejä, joka on mun vahvuus. Lakesilla jää enemmän lyhyttä/keskirautaa, joilla en vaan päässyt tarpeeksi lähelle.”

Kim Koivun (-2) esitys oli suomalaisista kaikkein positiivisin. Vielä amatöörien kirjoissa oleva maajoukkuepelaaja löi kuusi tasapainoista kierrosta kaikkien tulosten mahduttua 70 ja 72 välimaastoon.

Kim Koivu pelasi tyylikkään turnauksen ja sai vahvan kategorian haastajakiertueelle. Kuva: Golfpiste

Koivun pääsy kahdelle viimeiselle kierrokselle ja samalla vahvan kategorian varmistuminen Challenge Tourille olivat suomalaisesta näkökulmasta tämän karsintafinaalin isoin yksittäinen juttu.

Kokeneen Roope Kakon jääminen karsintarajan väärälle puolelle oli melkoinen pettymys. Linus Väisänen aloitti vaisusti, mutta paransi peliään kolmella seuraavalla kierroksella. Jatkoonpääsy jäi kuitenkin auttamattoman kauas. Mikael Salmisen käyrä oli päinvastainen; alku sujui mallikkaasti, mutta kaksi jälkimmäistä kierrosta pudottivat hänet häntäpäähän.

Karsintafinaalin voitti ylivoimaisesti Englannin Sam Horsfield (-27). Tunnetuimmista nimistä ET-kortin kaudeksi 2018 nappasivat myös muun muassa Anders Hansen, Kristoffer Broberg, seitsenkertaisen ET-voittajan Alvaro Quirosin caddiekseen saanut Gonzalo Fernandez-Castano sekä Ross McGowan.

Ilman korttia jäi − kuten joka vuosi − pitkä liuta kovia nimiä, osan hyydyttyä jo cutissa. Rannalle jäi myös heinäkuussa Open Championshipissä väläytellyt Alexander Knappe, vaikka pelasi yhtä lukuun ottamatta (72) pelkkiä kuutosella alkavia kierrostuloksia. Tämäkin osaltaan kertoo, että kilpailun taso oli ehkä odotettua kovempi. Tarragonassa paikalla ollut Suomen Golfliiton päävalmentaja Fredrik Jendelid arveli maanantaina, että kortin tulee saamaan -9:llä, tästä mentiin lopulta neljä lyöntiä yli.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje