26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Stenson toistamiseen Race to Dubain voittoon, Iloselle uran neljänneksi paras rankingsijoitus

Heinäkuussa ensimmäisenä ruotsalaisena miesten major-turnauksen voittanut Henrik Stenson nimesi kauden 2016 uransa parhaakseen.

Henrik Stenson juhlisti finaaliturnauksen hienolla päätöskierroksellaan toisen voittonsa Euroopan kiertueen kokonaiskilpailussa. Sunnuntaina Rory McIlroyn ja Jorge Campillon ohella päivän kovinta tulosta (65) sivunnut Stenson jakoi kisassa yhdeksännen sijan kahden edellä mainitun sekä Tommy Fleetwoodin kanssa.

Kausi oli Stensonille todellinen menestystarina: hänestä tuli heinäkuussa kautta aikain ensimmäinen miesten majorturnausten ruotsalaisvoittaja ja kolme viikkoa myöhemmin hänen kaulaansa pujotettiin myös olympiahopeamitali.

Näiden ohella BMW International Openin voitto ja kolme muuta kakkossijaa tekivät hänestä  vastustamattoman rankingvoittajan päättyneellä kaudella. Merkkinä kiertueen kuninkuudestaan Stenson vastaanotti Dubaissa näyttävän kiertopalkinnon lisäksi 1,25 miljoonan dollarin bonuspotin.

Stensonista tuli viikonvaihteessa kaikkien aikojen kolmas mannereurooppalainen pelaaja, joka on pystynyt vähintään kahteen kokonaiskilpailun voittoon (ensimmäinen vuonna 2013) Euroopan kiertueella. Kaksi muuta ovat Seve Ballesteros sekä tätä nykyä Yhdysvaltain Champions Touria dominoiva Bernhard Langer.

”Olen todella tyytyväinen saadessani nimeni tähän pokaaliin jälleen kerran. Tämä on ollut urani paras kausi”, 40-vuotias Stenson sanoi.

”Ajattelin pitkään, että vuoden 2013 edelle on vaikea päästä. Pystyin siihen kuitenkin tänä vuonna. En ole välttämättä ollut huippuvireessä kuutta kuukautta, mutta Openin voitto, olympialaiset ja Race to Dubain toinen ykköstila tekivät tästä elämäni kauden.”

<a href=Henrik Stenson ja Phil Mickelson järjestivät Troonisssa yhden major-historian hienoimmista kaksinkamppailuista. Kuva: Getty Images" width="630" height="431" />

Henrik Stenson ja Phil Mickelson järjestivät Troonisssa yhden major-historian hienoimmista kaksinkamppailuista. Kuva: Getty Images

Stenson sijoittui viime joulukuun Nedbank Golf Challengessa toiseksi ja oli Abu Dhabissa kolmas, mutta kauden ensimmäistä voittoaan hän sai odottaa kesäkuussa pelattuun Gut Lärchenhofin turnaukseen saakka.

Troonissa pelatussa Open Championshipissä hän järjesti Phil Mickelsonin kanssa yhden kaikkien aikojen major-turnausten näytöksistä. Neljännen kierroksen 63 lyönnin tuloksellaan Stenson sinetöi major-historian alhaisimman lopputuloksen kentän pariin nähden. Kyseinen noteeraus oli myös kovin koskaan major-kilpailun päätöskierroksella pelattu tulos.

Masters-voittonsa avittamana ET:n rankingia pitkään hallinnut Danny Willett sai Stensonista kovan kilpailijan kamppailemaan Race to Dubai -tittelistä. Stenson kiilasi Shanghain WGC-sarjan turnauksen kakkossijan myötävaikutuksella parhaan teränsä menettäneen Willettin edelle ja loppu oli historiaa.

Kaikkiaan 4 148 402 rankingpistettä koonnut Stenson katseli Jumeirahin golfkeskuksessa haltioituneena kiertopalkintoaan ja luetteli entisten rankingvoittajien nimiä.

”Ballesteros, Langer, Faldo, Monty, Norman, ja tietysti monet myöhemmin voittaneet tunnetut pelaajat. Kokonaiskilpailu pitää sisällään paljon historiaa. Pelkästään yksi voitto tuo jo suuren tyydytyksen puhumattakaan kahdesta. Mahtava kausi, ja hienoa päättää se tällä tavalla.”

Lehdistön Stensonille esittämään kysymykseen, minne hän joutuu kaikkien pokaaliensa kanssa, pelaaja vastasi:

”Minulla on koti sekä Ruotsissa että Yhdysvalloissa. Palkintoja voi sijoitella sopivasti molempiin koteihin, niin kumpikin näyttää hyvältä.”

Mikko Ilosen kaudessa oli paljon hyvää. Huippusijoitukset jäivät kuitenkin puuttumaan. Kuva: Getty Images

Mikko Ilosen kaudessa oli paljon hyvää. Huippusijoitukset jäivät kuitenkin puuttumaan. Kuva: Getty Images

Mikko Ilosen (-1) kausi päättyi DP World Tour Championshipissä 50. sijaan. Saman tuloksen pelasi myös rankingissa kakkoseksi sijoittunut Danny Willett.

Päätöspäivänä Ilonen oli sisääntulon puolivälissä lupaavasti kolme alle, kaksi bogia loppurei’illä nostivat hänen kierrostuloksensa 71:ään.

”Pelasin tasaisen hyvän kierroksen. Parempaankin oli mahkuja, loppu oli osaltani vaisu”, Ilonen kuittasi päivän ja kisan, joka tuotti hänelle palkintorahaa 33 640 euroa.

Ilonen pelasi 25 turnausta, joissa hän oli peräti 13 kertaa sijoilla 10–25.  Turkin kisan kymmenes tila tuotti hänelle 119 000 euroa, ja kauden kokonaisansiot olivat 636 463 euroa.

Rankingissa lahtelainen oli 58:s, joka on uran neljänneksi paras saavutus. Toistaiseksi parhaalla kaudellaan, vuonna 2014, sijoitus oli 18:s.

”Kausi oli osaltani ennätyksellisen tasainen. Vain ne todella hyvät viikot jäivät puuttumaan. Samaa suoritusvarmuutta pienellä tasonnostolla olisi tilauksessa myös vuodelle 2017.”

Pitkää taukoa kisoihin ei Iloselle ole luvassa. ET:n tulevan kauden ensimmäiset kisat käynnistyvät jo marraskuun lopulla. Ilonen osallistuu Hong Kong Openiin 8.–11. joukukuuta. Tämän jälkeen hän lomailee ja leireilee reilun kuukauden ajan.

Englantilainen huippugolf on Matthew Fitzpatrickin kaltaisten nuorten tähtien myötä vahvoilla kantimilla. Kuva: Getty Images

Englantilainen huippugolf on Matthew Fitzpatrickin kaltaisten nuorten tähtien avulla vahvoilla kantimilla. Kuva: Getty Images

Kalenterivuoden avauskilpailunsa Ilonen pelaa Lähi-Idässä, jossa perättäisinä viikonloppuina, alkaen tammikuun viimeisestä, pelataan Abu Dhabissa, Qatarissa ja Dubaissa.

”Pitää löytää tuolle vuodenvaihteen molemmin puolin olevalle jaksolle sellaisia treenejä, joilla saisin rakennettua hyvän startin tulevaan vuoteen.”

Päättyvä kausi oli Mikko Iloselle uran 16:s perättäinen pääkiertueella. Hän on pelannut ET:lla 362 kisaa, voittanut niistä viisi ja ansainnut palkintorahaa 7,059 miljoonaa euroa.

Maailmanlistalla Ilosen paras sijoitus on 37:s. Ennen Dubain kisaa hän oli 212:s.

ET:n kauden 2016 finaaliturnaus päättyi englantilaisten kaksoisvoittoon. Tyrrell Hattonilla (-16) oli jo toinen käsi pokaalissa kiinni, mutta viimeisellä reiällä veteen mennyt avaus sulatti hänen ruusuisimmat haaveensa.

Huonoon paikkaan tullut bogi avasi Matthew Fitzpatrickille (-17) mahdollisuuden menestykseen, jota hän ei jättänyt hyödyntämättä.

Fitzpatrick oli 18:lla (par 5) kahdella viheriöbunkkerissa, joista hän löi pallonsa mallikkaasti reilun metrin päähän reiästä. Birdieputissaan sähäkästi palloa lyövällä 22-vuotiaalla pelaajalla ei ollut vaikeuksia. Hän oli Dubain turnauksessa lopulta ainoa, joka pystyi pelaamaan kaikki kilpailukierrokset alle 70 lyönnillä.

Charl Schwartzel (-14) oli kolmas. Søren Kjeldsen (-13) jakoi parhaana pohjoismaalaisena neljättä sijaa Bernd Wiesbergerin, Francesco Molinarin, Victor Dubuissonin ja Nicolas Colsaertsin kanssa.

Voitto oli Fitzpatrickille uran kolmas Euroopan kiertueella; edellinen tuli kesäkuussa pelatussa Nordea Mastersissa. Reilut 1,2 miljoonaa euroa palkintorahaa tienannut britti noussee maanantaina päivitettävällä maaimanlistalla 30:n joukkoon.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)