26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Scottish Openin päätöspäivästä Brandon Stonen hurja näytös

Haamurajan rikkominen oli enemmän kuin lähellä.

Brandon Stone (-20) oli loistovireessä Gullanessa pelatun Scottish Openin neljännellä kierroksella. Hän uhitteli tosissaan maagista 60 lyönnin rajan alitusta, mutta ei aivan pystynyt hyödyntämään lopussa siunaantunutta laadukasta tilaisuutta.

Se ei Stonea liiemmin lannistanut, sillä hän kuittasi kilpailusta kaksi tärkeintä tarjolla ollutta palkintoa: ykköstilan ja paikan ensi viikolla pelattavaan Open Championshipiin.

Stonen, 25, uran kolmas ET-voitto tuli lopulta selvällä marginaalilla, sillä kakkoseksi sijoittunut Englannin Eddie Pepperell jäi neljän lyönnin päähän.

Eteläafrikkalaisen näyttävä ja virheetön kierros sisälsi kahdeksan birdieä ja yhden eaglen. Hän oli kierrostaan 16 reiän jälkeen kymmenen alle, joten viitosella alkavan tuloksen syntyminen Gullanen Golf Clubin par 70 -kentällä olisi edellyttänyt vielä yhtä birdieä. Tämä haave mureni päätösreiällä ohi lyötyyn parimetrisen birdieputtiin.

Jos olen ihan rehellinen, minulla ei mitään käsitystä tuloksestani kävellessäni 18. viheriölle.

Haamurajan alitus olisi ollut ensimmäinen Euroopan kiertueen historiassa. Tulos 60 on pelattu ET:llä nyt kaikkiaan 18 kertaa, Darren Clarke on pystynyt siihen kahdesti.

Harvoin tulee yhtä hyvää tilaisuutta lyödä viitosella alkava tulos kuin Brandon Stonella sunnuntaina. Kuva: Getty Images

”Uskomatonta. Jos olen ihan rehellinen, minulla ei mitään käsitystä tuloksestani kävellessäni 18. viheriölle. Tämä oli yksi niistä päivistä, kun kaikki sujui hyvin. Löin loistavasti ja upotin muutaman pitkän putin. Olin toki hieman pettynyt, kun tulokseksi osoittautui 60, mutta en aio valittaa”, Stone sanoi.

Stone kuittasi tästä kauden viidennestä Rolex-sarjan kilpailusta lähes miljoona euroa, ja teki melkoisen loikan Race to Dubai -listalla; hän oli ennen turnausta rankingissa sijalla 144, mutta venytti nyt 15:n joukkoon.

USA:n Luke List, Etelä-Afrikan Trevor Immelman ja Ruotsin Jens Dantorp (-15) jakoivat kolmannen sijan. Stonen ohella viimeiset tarjolla olleet Open-paikat ottivat Pepperell ja Dantorp. Listillä oli jo paikka kauden kolmanteen majoriin, Dantorp sai nimensä Openin osallistujaluetteloon Immelmania paremman maailmanlistasijoituksensa vuoksi.

”Toivottavasti löydän vielä asunnon Carnoustiesta ensi viikoksi”, Stone sanoi.

Tapio Pulkkanen ja Mikko Ilonen eivät selviytyneet Scottish Openin kahdelle jälkimmäiselle kierrokselle.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje