16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Samooja: "Tänään oli jokseenkin raskas päivä"

Esitykseensä pitkillä rei'illä Alfred Dunhill Championshipin ensimmäisellä kierroksella pettynyt Kalle Samooja aikoo tehdä perjantaina toisenlaisen pelisuunnitelman par-viitosille.

Kalle Samooja (+2) nousi niukasti cut-rajan paremmalle puolelle, kun Alfred Dunhill Championshipin ensimmäinen kierros saatiin taputeltua Leopard Creek Country Clubilla loppuun.

Hän jakaa Euroopan kiertueen kisassa 18 reiän jälkeen 64. sijaa.

”Tänään oli jokseenkin raskas päivä, vaikka tekeminen oli ihan  ok-tasolla. Täällä on vaihdettu koko kentän ruohot vuosi sitten, eivätkä ne ole oikein asettuneet griineillä. Puttaaminen on haastavaa,  kun pallo ajelehtii siinä pinnassa, Samooja kertoi.

Samooja arveli maltillisen tulostason johtuvan juuri viheriöistä. Hänen osaltaan tiiltä pelaaminen oli hieman heikkoa. Kompastuskiviksi turkulainen nimesi kentän par-viitoset, jotka hän saldosi yhteensä yksi yli.

”Ne pitäisi pystyä pelaamaan alta parin. Viilataan huomiseksi vähän ”game plania” niille ja kivutaan kärkeä kohti.”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje