Kalle Samooja paransi CT-kategoriaansa saaden enemmän pelimahdollisuuksia. Kuva: Fredrik Jendelid
European Tour |
14.11.2017

Samooja iski holarin ET:n karsinnassa

”Se tuli hyvään paikkaan, oli vaikea alku..." jatkokierroksille European Tourin karsintafinaalissa edennyt Samooja kommentoi.

Kalle Samooja on edennyt jatkoon golfin Euroopan kiertueen karsintafinaalissa Espanjan Lumine Golfissa. Samooja teki tiistaina peltulla neljännellä kierroksella tuloksen -1. Hän on neljän kierroksen jälkeen tuloksessa -5. Se tulee riittämään jatkopaikkaan. ET:n pelioikeuteen oikeuttaa tällä hetkellä tulos -7.

Tiistain kohokophta oli reiällä 17 syntynyt hole in one. Se tuli erittäin tärkeään paikkaan, sillä ennen holaria turkulainen oli kierrostaan yksi yli.

”Eipä se sen ihmeellisempi ollut, kaksi birdietä on samanarvoinen setti. Lyönti oli 168 metriä aikamoiseen vastaiseen. Se lähti pienellä draw’lla rauta-viitosella. En nähnyt pomppua ja vähän ihmettelin, että mistä on kyse. Sitten sekunnin viiveellä kuului lipputangon rämähdys ja tuomari näytti, että pallon on kupissa. Edes jälkeä ei jäänyt reiän reunaan, niin sukkana se meni”, Samooja kommentoi.

”Se tuli hyvään paikkaan, oli vaikea alku ollut. Yhdeksän vuotta sitten tuli edellinen Gant Openissa. Ei siitä täällä sen kummempia palkintoja tule kuin lämmintä kättä ja pari lyöntiä tuloskortista. Pelikaverit teki samalle reiälle bogit, joten siinä näki, miten tärkeä voi yksi lyönti olla.”

Sen kummempaa eagle-veroa Samooja ei hienosta lyönnistään joutunut maksamaan pelattuaan loput 10 reikää pelkin par-tuloksin. Jatkopaikan myötä Samooja varmisti ensi kaudeksi pelioikeuden Challenge Tourille. Kategoria riittää todennäköisesti myös pariin osallistuisoikeuteen ET:n kisoihin, mutta turkulaisen oma tavoite on luonnollisesti suora kortti pääkiertueelle.

”Tämä oli reissun minimitavoite. Siinä mielessä tilanne on nyt helpompi, kun tietää, että kaksi maltillista kiekkaa riittää ET:n korttiin, mutta pienet on marginaalit. Kaikilla on nyt ihan samat paineet. Takaysi on ollut vaikeanpuoleinen, siihen pitää keksiä keinot ja maltilla pitää mennä.”

Lisää kilpailusta illan aikana.

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Tilaa Golfpisteen maanantaisin ja perjantaisin lähetettävä uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla golfalan ilmiöistä ja uutisista! Tilaa kirje syöttämällä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään.

Kommentit

Oma kommentti