26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Saksan ET-esikarsinta Miro Veijalaisen heiniä

Myös Janne Kaske eteni vaivatta karsintojen kakkosvaiheeseen.  

Alusta saakka Fleesenseen karsintaturnausta johtanut Miro Veijalainen (-10) ei ollut horjutettavissa kisan kärkipaikalta päätöspäivänäkään.

Veijalainen pelasi perjantaina turnaksen heikoimman kierroksensa (73), mutta se ei estänyt häntä korjaamasta voittoa yhden lyönnin marginaalilla. Amatööristatuksella pelaavat Skotlannin Craig Ross ja Puolan Mateusz Gradecki jakoivat kilpailun kakkostilan.

Kolmena ensimmäisenä päivänä kierrostulokset 67–69–69 lyönyt Veijalainen iski koko turnauksen puitteissa 24 birdieä ja yhden eaglen. Kirjava saldo käsitti myös yhdeksän bogia, kaksi tuplaa ja yhden triplan.

Vuosikaudet Asian Touria ja Asian Development Touria kiertänyt Janne Kaske (-4) pelasi nousujohteisen kilpailun venyen jaetulle kahdeksannelle sijalle.

Karsinnan kolmas suomalainen, Miki Kuronen, jätti lystin sikseen terveydellisistä syistä kolmannen kierroksen 15. reiällä. Hän pelasi kahtena ensimmäisenä päivänä tulokset 78–82.

Fleesenseen ja samaan aikaan Englannin Kelsossa pelatusta turnauksesta karsinnan kakkosvaiheeseen pääsi 20 parasta ja samaan tulokseen päätyneet. Jälkimmäisessä, Tanskan Rasmus Hjelmin voittamassa kilpailussa ei ollut mukana suomalaisia.

Euroopan kiertueen esikarsinnat jatkuvat ensi viikolla Stoke-by-Naylandin ja Ebreichsdorfin turnauksilla. Suomalaisista Peter Erofejeff ja Lauri Ruuska osallistuvat jälkimmäiseen.

Huom. Tekstiin lisätty maininta Miki Kurosen keskeytyksen syystä 16.9. klo 14.23.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje