23.7.–30.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][25]
KilpailuaSuomalaista

23.7.–30.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][25]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Roope Kakko tavoittelee Italian ihmeen uusimista

Roope Kakko toivoo itseltään lisää kärsivällisyyttä pelikentällä. Kuva: Getty Images.

Roope Kakko onnistui perinteikkäässä Italian Openissa seitsemän vuotta sitten loistavasti. Pelioikeuden uusiminen edellyttäisi häneltä samanlaista jättipottia tänäkin vuonna jossain loppukauden kisoista. Italiassa palkintorahaa on jaossa peräti kolme miljoonaa euroa.

Roope Kakko häkellytti toukokuussa 2009 Italian avoimissa. Hän oli ennen viimeistä kierrosta kärkiryhmässä, vain lyönnin päässä kisan lopulta voittanutta Daniel Vancsikia jäljessä.

Sunnuntaina Kakko jäi loppukiihdytyksessä jalkoihin, tuloksena oli kuitenkin kunniakas kahdeksas sija. Se oli Kakolle uran ensimmäinen top 10 -sijoitus puhtaassa European Tourin kilpailussa, joskin edellisellä kaudella hän oli Ranskassa ET:n ja CT:n yhteiskisassa seitsemäs.

Italian menestys tuotti Kakolle 2009 osallistumisoikeuden Irish Openiin, jossa espoolainen ylsi sensaatiomaisesti seitsemänteen sijaan.

Italian Open on pelattu vuodesta 1925 lähtien. Euroopan kiertueen kisaohjelmaan se on kuulunut kiertueen alkuvuosista 1970-luvulta alkaen.

Golf Club Milanin Parco Reale di Monzan kentällä pelattava kisa on sikäli historiallinen, että palkintosumma on tuplaantunut edelliskaudesta kolmeen miljoonaan euroon.

”Kenttä on vanha ja kunto on vähän niin ja näin. Aika moni ei tykkää, minusta tämä on ihan kiva vanha kenttä. Paremmassa kunnossa se voisi kyllä olla”, Mikko Korhonen luonnehti.

Palkintopotin kasvattamisen pontimena on Italian isännyys Ryder Cupissa 2022, joka sisältää lisävelvoitteen maan oman European Tour -kisan palkintopotin kasvattamisesta.

Muhkea palkintopotti tarkoittaa, että Milanon lähistöllä pelattavassa kisassa on mukana tavanomaista laadukkaampi osanottajakaarti. Mukana on esimerkiksi peräti seitsemän Euroopan Ryder Cup -joukkueen pelaajaa: Martin Kaymer, Danny Willett, Matt Fitzpatrick, Lee Westwood, Rafa Cabrera Bello, Andy Sullivan ja Chris Wood.

Suomesta kisassa nähdään niin sanotusti täysi edustus, eli Mikko Ilonen, Roope Kakko ja Mikko Korhonen.

Viikko sitten Mikko Korhonen nappasi Hollannissa uransa yhdeksännen top 10 -sijoituksen Euroopan kiertueelta.

”Kävin Suomessa kisojen välissä. Sunnuntaina kotiin ja tiistaina Milanoon. Oli kiva käydä kääntymässä, katkaisee kisaputken mukavasti”, hän sanoi.

Roope Kakko on pelannut kauden vaatimattomasti. Paras sijoitus lyöntipelikisassa on 29.

”Taas tulee toistettua samaa mantraa. Olen hyvässä tikissä, kärsivällisyyttä pitää saada kentällä omaan tekemiseen. Olen tehnyt viimeiset viikot riittävästi hyviä asioita. Mikään ei estä hyvää menestystä Italiassa”, Kakko sanoi tiistaina.

Samainen kahdeksas sija, jonka Kakko saavutti 2009, tuottaisi nyt 75 000 euroa. Se nostaisi hänet kiertueen rahalistalla hyvin lähelle sijaa 110, joka on viimeinen kauden 2017 pelioikeuteen oikeuttava rahalistasijoitus.

Suomalaisista torstaina ensimmäisenä starttaa Mikko Ilonen kello 9.50 Suomen aikaa. Mikko Korhonen avaa kisansa kello 10.30 ja Roope Kakko kello 15.10.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje