16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Pulkkasen ET-ura alkaa Hongkongissa − heti samalle areenalle Fleetwoodin, Rosen ja Garcian kanssa

Kiertuetulokas saa kunnian käynnistää suomalaisista ensimmäisenä Euroopan kiertueen kauden 2018.

Challenge Tourin ikimuistoinen kausi päättyi hieman kolmatta viikkoa sitten, mutta kiertueen Road to Oman -kokonaiskilpailun voittanut Tapio Pulkkanen on jälleen valmiina tositoimiin.

”Sarjaporrasta” ylemmäs noussutta Pulkkasta odottaa torstaina käynnistyvä, ET-uran ensimmäinen turnaus, Hong Kong Open, joka on samalla Euroopan kiertueen avauskilpailu kaudella 2018.

Palkintoarvoltaan kahden miljoonan dollarin turnaus pelataan Fanlingissa sijaitsevalla Hong Kong Golf Clubin kentällä (6129 metriä/par 70), joka on isännöinyt koitosta jo vuodesta 1959 lähtien.

”Baana on kyllä hyvä ja haastava. Aika paljon avauksia rautakakkosella ja spoonilla. Griinit ovat melko napakat ja nostetut, joten väärälle puolelle ei kannata missailla”, Pulkkanen sanoi.

Pulkkanen, 27, korkkaa uransa Euroopan kiertueella varsin näyttävässä seurassa. Fanlingissa kisaavat sunnuntaina päättyneen kauden 2017 rankingin voittanut Tommy Fleetwood sekä kakkoseksi sijoittunut Justin Rose.

Olympia- ja major-voittaja Justin Rose on Hongkongin kisan korkeimmalle rankattu pelaaja. Kuva: Getty Images

Osallistujaluettelo on kova, sillä listalta löytyvät myös Masters-voittaja Sergio Garcian, Matthew Fitzpatrickin, Rafael Cabrera Bellon sekä Hongkongin kisan neljä kertaa voittaneen Miguel Angel Jimenezin nimet.

Pulkkaselle tutuista kilpakumppaneista viivalle asettuvat muun muassa Julian Suri sekä Aaron Rai, jotka vaihtoivat maisemaa ET:lle hyvän menestyksensä ansiosta haastajakiertueella kesken viime kauden.

”Hyvä fiilis on kisaan lähtiessä, täällä on hyvä pöhinä päällä alueella. Kyllä se kiva on päästä mittaamaan itseään huippuja vastaan”, sanoi Kymen Golfin pelaaja, joka on asettanut ensimmäiseksi tavoitteekseen vakiinnuttaa paikkansa Euroopan kiertueella.

Hän osallistuu Hongkongin kisan jälkeen seuraavaksi 7.–10. joulukuuta pelattavaan, vuoden viimeisen ET-turnaukseen, Joburg Openiin. Ensi viikolla samaan aikaan Australian PGA Championshipin kanssa pelattava Mauritius Open oli vielä keskiviikkona Pulkkasen omien nettisivujen kilpailuohjelmassa, mutta hän vahvisti aamupäivällä, ettei kilpaile kyseisessä turnauksessa.

Pulkkasen ”salkkua” kantaa tällä viikolla Finnish Touriltakin tuttu Riku Mattila, joka on hänen caddienaan myös Johannesburgin turnauksessa.

”Hattu-Tapio” starttaa torstaina kilpailun ensimmäisessä ryhmässä kello 6.55 (kello 0.55 Suomen aikaa) kentän ykköstiiltä seuranaan espanjalaiset Javier Colomo sekä niin ikään CT:ltä vahvan kategorian pääkiertueelle saanut Pedro Oriol.

Jutussa muutettu Tapio Pulkkasen seuraavia turnauksia koskeva tieto 22.11. klo 10.28.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)