16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Pulkkanen ja Ilonen onnistuivat Muscatin turnauksessa hyvin hankalan alun jälkeen

Kaksikko venyi Omanissa ensimmäisen kerran pelatussa ET-kisassa top 30:een.

Muscatissa meneillään oleva NBO Oman Open päättyi Tapio Pulkkasen ja Mikko Ilosen osalta varsin positiivisissa tunnelmissa. Molemmat onnistuivat parantamaan asemiaan finaalikierroksella, Pulkkasen päädyttyä lopulta kolme pykälää korkeammalle, sijalle T23.

Pulkkanen (-5) näytti hetkellisesti käyvän taisteluun paikasta 15:n joukkoon. Hän teki sunnuntain viidennen birdiensä 13. reiällä, ja oli tuossa vaiheessa kierrostaan neljä alle. Loppu sujui kuitenkin vaisummin, ja kierros päättyi kahteen perättäiseen bogiin.

”Hyvä päivä tänään. Tottakai ärsyttää pari bogia loppuun, mutta näitä tulee, ja se on golfia”, tuloksen 70 pelannut Pulkkanen sanoi.

Kymen Golfin mies jakoi päätöskierroksella vastuuta viheriöllä caddielleen Riku Mattilalle.

”Rikun kanssa luettiin kimpassa linjoja tänään, ja puttasin jopa melko hyvin. Vähän jäi feidit tänään suoraksi, mutta muuten huippulyömistä. Tauon jälkeen ihan ok kilpailu, ja tästä on hyvä lähteä jatkamaan kohti Qataria.”

Pulkkasen tavoin tuloksen 70 lyönyt Mikko Ilonen (-4) teki Al Mouj -kentän molemmilla puoliskoilla kaksi birdieä. Bogeja 26. sijan jakaneelle lahtelaiselle kirjattiin kaksi, kumpikin sisääntulossa. Eroa ”Hattu-Tapioon” jäi yksi lyönti.

Kaksikon esitystä voidaan pitää hankalan avauskierroksen jälkeen hyvänä. Molemmat olivat 18 reiän jälkeen cut-rajan väärällä puolella, mutta parsivat kolmen seuraavan päivän aikana pelistään ehjän kokonaisuuden. Pääsy kymmenen joukkoon olisi tällä kertaa vaatinut 4–5 lyöntiä paremman tuloksen.

Pitäisi voittaa vielä pari kilpailua, että pääsisin Ryder Cup -joukkueeseen.

Joost Luitenilla on koossa nyt kuusi ykköstilaa Euroopan kiertueelta. Kuva: Getty Images

Pulkkanen kuittasi kilpailusta palkintorahaa vajaat 15 000 euroa, Ilosen osuus oli reilut 13 0000.

Suomalaisten pelit jatkuvat tulevalla viikolla Qatarissa. Tähän kilpailuun osallistuu myös Omanissa karsiutunut Mikko Korhonen.

NBO Oman Openin voiton vei Joost Luiten (-16). Englannin Chris Wood hävisi hollantilaiselle kahdella lyönnillä. Ranskan Julien Guerrier (-13) oli kolmas.

Pohjoismaalaisille turnaus ei ollut iso menestys. Ruotsin Alexander Björk (-8) jakoi parhaana 12. sijaa.

Voitto oli Luitenille kuudes Euroopan kiertueella, edellinen tuli noin 1,5 vuotta sitten 32-vuotiaan pelaajan kotimaassa pelatussa KLM Openissa.

”Tämän vuoksihan golfia pelataan – että saisi pokaalin haltuunsa. On ollut loistava viikko. Voittaminen on aina vaikeata. Kaikki nämä kaverit ovat niin hyviä, ja he paineistavat sinua”, Luiten sanoi.

”Pitäisi voittaa vielä pari kilpailua, että pääsisin Ryder Cup -joukkueeseen. Mutta onhan tämä hieno alku vuodelle.”

Pulkkanen jatkaa parhaana suomalaisena Race to Dubai -listalla sijalla 46. Luiten nousi yhdeksänneksi, kärjessä on Omanissa karsiutunut Shubhankar Sharma.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje