26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Nordea Mastersista muodostumassa iso pettymys ruotsalaisille

Sinikeltaisten panos on jäämässä suurista odotuksista huolimatta laihaksi kotiturnauksessa.

Länsinaapurin golfpyhättöihin kuuluva Barsebäck Golf & Country Club on houkutellut tällä viikolla runsaasti yleisöä Nordea Mastersin lehtereille. Ja mikäs on houkutellessa, kun turnauksen osallistujaluettelosta löytyy 29 ruotsalaispelaajan nimet.

Heistä jatkokierroksille eteni lähes puolet eli 14 pelaajaa, jotka eivät kuitenkaan näyttäisi kamppailevan Ruotsin tämänvuotisessa ET-kisassa isosta menestyksestä. Alexander Norén, Kristoffer Broberg ja Niklas Lemke (-3) jakavat 16. sijaa kuuden lyönnin päässä johtoon nousseesta Englannin Chris Woodista.

Kuuden lyönnin marginaali ei toki ole mahdoton kiinnikurottavaksi, mutta Barsebäckin kaltaisella kentällä huipputulokset ovat tavallista työläämpiä.

Kotiyleisö asetti ennen turnausta suurimmat toiveet tällä kaudella hienosti pelanneen Norénin ja maailmanlistan viitosen Henrik Stensonin (+1) harteille. Viimevuotinen Open-voittaja on kuitenkin ollut varsin vaatimattomalla pelituulella jäätyään kärjestä jo 11 lyönnin päähän.

Norénin oljenkorsi on samankaltaisessa loppukirissä kuin viikko sitten pelatussa Wentworthin turnauksessa, jossa hän sinetöi voittonsa viimeisellä reiällä tekemällään eaglella.

Kolme turnausta Euroopan kiertueella voittaneen Woodin niskaan hengittävät tilanteessa kahdeksan alle olevat Italian Renato Paratore ja Ranskan Benjamin Hebert. Molemmille mahdollinen voitto olisi ensimmäinen ET:llä.

Wood saa kello 14.20 Suomen aikaa starttaavassa johtopallossa seuraa Hebertistä. Superlahjakas Paratore ja Tanskan Thorbjørn Olesen (-7) aloittavat oman urakkansa kymmenen minuuttia aikaisemmin.

Kisan ainoa suomalainen, Mikko Ilonen, karsiutui jatkokierroksilta kolmen lyönnin erolla.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje