Neljä suomalaista hyvissä asemissa ET:n 2. karsintavaiheen kilpailuissa - Golfpiste.com

18.3.–25.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

18.3.–25.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Neljä suomalaista hyvissä asemissa ET:n 2. karsintavaiheen kilpailuissa

Sunnuntaina pelataan strategisesti kenties tärkein kierros neljässä eri karsintaturnauksessa.

Kalle Samooja, Linus Väisänen, Kim Koivu ja Mikael Salminen ovat suomalaisista lähimpänä jatkopaikkaa, kun Euroopan kiertueen toisen karsintavaiheen turnauksia on pelattu kaksi kierrosta.

Samooja (-9) jatkoi lauantaina Panoramican karsintaryhmässä vahvoja otteitaan, kun avauspäivän 67 lyönnin kierroksen seuraksi tuli nyt tulos 68. Samalla kentällä karsiva Salminen (-6) oli perjantain paras, mutta toinen kierros (73) vaati seitsemän lyöntiä enemmän. Helsinkiläinen on kuitenkin edelleen hyvin kuvassa mukana.

Myös Desert Springissä Väisäsen (-9) esitys oli toistamiseen hyvä. Kaksi kuutosella alkavaa tulosta pitävät hänet omassa karsintaryhmässään kymmenen joukossa. Amatööristatuksella pelaava Kim Koivu (-1) mahtuu puolestaan El Salerin kentällä niukasti viimeisessä jatkopaikoissa kiinni olevien joukkoon.

”Edelleen hyvä tilanne. Yhtä lukuun ottamatta kaikki ovat alle parin, ja heillä täydet mahdollisuudet edetä jatkoon”, karsintaturnauksia seuraamassa oleva Suomen Golfliiton päävalmentaja Fredrik Jendelid sanoi sunnuntaina.

Kolmatta kierrosta ei ole Panoramicassa paikalla olevan Jendelidin mukaan päästy vielä aloittamaan myrskytuulen vuoksi.

”Täällä on tänään erittäin tuulista, joten kovasta tuloksesta voisi olla nyt tavallista suurempaa hyötyä. Tänään on karsinnoissa muutenkin moving day.”

Neljästä karsintaturnauksesta yhteensä 85 pelaajaa (Panoramica, El Saler ja Las Colinas 21 pelaajaa sekä Desert Springs 22 pelaajaa) saa toisen karsintavaiheen kisoista paikan viikon kuluttua alkavaan kuusipäiväiseen karsintafinaaliin.

Suomalaisten sijoitukset 36 reiän jälkeen:

T7. Kalle Samooja, -9 (Panoramica)
T8. Linus Väisänen, -9 (Desert Springs)
T19. Kim Koivu, -1 (El Saler)
T21. Mikael Salminen, -6 (Panoramica)
T47. Miro Veijalainen, -2 (Panoramica)
T56. Antti Ahokas, -1 (Desert Springs)
T59. Janne Kaske, +2 (Las Colinas)

Huom. Juttua täydennetty 5.11. kello 11.15 Fredrik Jendelidin kommenteilla.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje