26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Muhiiko Perthissä yllätys? – suosikit ajautuivat kärjestä laulukuoroon

Menestyspaineet ovat nyt Thorbjørn Olesenin ja Kiradech Aphibarnratin harteilla.

Perthissä jatkuneen Euroopan kiertueen turnauksen kolmas kierros aiheutti melkoisen yllätyksen. Valahtivathan kisan ehdottomiin suosikkeihin lukeutuneet Lee Westwood ja Brett Rumford jaetulta kärkipaikalta karsiutuneiden joukkoon.

ET:llä 23 turnausta ja World Super 6 Perth -kilpailun voittoa puolustanut Rumford olivat kolmannella lyöntipelikierroksella umpijäässä. Tulos 78 ei jättänyt kummallekaan sijaa selittelyille.

Lyöntipeliosuuden kahdeksan parasta eteni automaattisesti 16 joukkoon. Muut 16 jatkoon päässyttä pelaajaa ratkovat sunnuntaiaamun kahdeksassa matsissa paikasta toiselle reikäpelikierrokselle.

16:n joukossa olevista Thorbjørn Olesen on eturivin suosikki päätöspäivän match play -osuudella. Ensimmäisellä reikäpelikierroksella pelaavista Kiradech Aphibarnrat on niin ikään yksi vahvimmista ehdokkaista aina loppuotteluun saakka.

Olesenin ohella muista eurooppalaisista ovat vielä mukana Sam Horsfield, Grant Forrest sekä Andrea Pavan.

Kaikki sunnuntain matsit pelataan Lake Karrinyup Country Clubin kentällä kuuden reiän pituisena pika match play -otteluina. Tasatilanteessa jatketaan sudden death -periaatteella.

Uusi kilpailumuoto ensiesiteltiin Perthissä vuosi sitten.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje