26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Mikrofonit auki – Perthin erilaisessa ET-kisassa esitellään jälleen jotain uutta

Kilpailjoiden ja kenttähaastattelijoiden pelitapahtumien aikainen kommunikointi on ainutlaatuista pääkiertuetasolla.

Tämän viikon ET-kilpailu poikkeaa kahdellakin tavalla tavanomaisesta turnauksesta.

Ensiksi, World Super 6 Perth -kilpailuun osallistuvat pelaajat ovat suostuneet käyttämään mikrofoneja kisan alusta loppuun saakka. Toiseksi, kilpailussa pelataan kolme päivää lyöntipeliä ja päätöspäivänä lyhennettyjä match play -otteluita.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun ET:n ja ylipäänsä pääkiertueen pelaajat kommunikoivat lähetyksestä vastaavien kenttäreporttereiden kanssa kesken kilpailukierroksen. Mikrofonit kytketään päivittäin valikoiduille pelaajille.

Yhdysvaltain PGA Champions Tourilla on jo vuosia haastateltu joitakin pelaajia pelitapahtumien aikana, mutta vain satunnaisesti, ja kommentit on annettu suoraan haastattelijan mikrofoniin.

”(Huippu) golfin on yritettävä kehitellä innovatiivisia avauksia pysyäkseen relevanttina nykymaailmassa”, PGA of Australia -järjestön toimitusjohtaja Gavin Kirkman sanoi.

”Yleisö on innoissaan kuullessaan kilpailijoiden tunnelmia kesken tiimellyksen. Tämän avulla pelaajat tekevät myös omaa persoonallisuuttaan tutummaksi.”

Viime vuonna ensiesitellyn World Super 6 Perth -kilpailun pelimuoto on varsin mielenkiintoinen. Ensin pelataan 36 reiän lyöntipeli, jonka 65 parasta ja samaan tulokseen yltäneet pääsevät jatkoon. Toinen cut-asetetaan kolmen kierroksen jälkeen, ja 24 parasta etenee reikäpeleihin.

Mikäli sijaa 24 jakaa useampi pelaaja, jatkopaikka ratkaistaan uusinnassa äkkikuolema-periaatteella.

Päätöspäivänä pelataan kuuden reiän pikareikäpelejä, kunnes voittaja on selvillä.

Kisan menestyssuosikkeihin lukeutuva Lee Westwood oli hereillä avauspäivänä lyötyään Lake Karrinyup Golf Clubin kentällä tuloksen 66 (-6). Englantilainen jakaa 18 reiän jälkeen kakkostilaa. Kärjessä on turnauksen voittoa puolustava isäntämaan Brett Rumford (64).

Muista ennakkoon vahvoista pelaajista, Thaimaan Kiradech Aphibarnrat (67) on neljättä sijaa jakavien joukossa. Kilpailussa ei ole mukana suomalaisia.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje