16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Mikko Korhoselle uran paras European Tour -sijoitus Etelä-Afrikassa

Nummelalaisen kausitienestit nousivat kuuden turnauksen jälkeen jo lähes 190 000:een euroon. Bighitter Dean Burmester alkaa hiljalleen lunastaa itseensä kohdistettuja odotuksia.

Määrätietoisesti kauden 2017 aloittanut Mikko Korhonen ylsi Pretoria Country Clubilla käydyssä Euroopan kiertueen turnauksessa upeasti jaetulle kakkossijalle. Hän pelasi sunnuntaina toisen peräkkäisen 67 lyönnin kierroksen ja päätyi 72 reiän kisassa lopputulokseen 269 (-15).

Tshwane Openin kakkostila on Korhosen kaikkien aikojen paras sijoitus ET:llä. Tässä tilastossa ykkösenä ennen tämän viikon turnausta oli viime lokakuussa pelattu Portugal Masters, jossa hän jakoi kolmannen sijan.

Espanjan Jorge Campillon kanssa saman lopputuloksen pelanneen Korhosen kahta jälkimmäistä pelipäivää ilmensi virheettömyys. Hän teki lauantain ja sunnuntain kierroksella yhteensä yhdeksän birdieä ja vain yhden bogin.

”Summaisin, että neljä hyvää kierrosta ja ajatus kasassa 90% ajasta kentällä. Ei menty asioiden edelle, eikä jääty murehtimaan menneitä’,
Korhonen sanoi.

Olin kärsivällinen ja otin myös huonot lyönnit hyvin vastaan. Vikoissa ryhmissä on kiva pelata, kun on luotto päällä. Hieno viikko. – Mikko Korhonen

Mikko Korhonen voi jäädä hyvillä mielin yli kuukauden pituiselle kilpailutauolle. Kuva: Getty Images

Palkintorahaa 110 436 euroa kuittaava Korhonen hävisi kilpailun voittaneelle isäntämaan Dean Burmesterille kolmella lyönnillä. Voitto oli Euroopan kiertueen pitkälyöntisimmälle pelaajalle uran ensimmäinen pääkiertuetasolla.

Korhonen, Burmester ja Campillo olivat turnauksessa myös ainoat kaikki kierroksensa alle 70 lyönnillä pelanneet kilpailijat.

Kilpailu oli Korhoselle, 36, kauden kuudes ja uran 119:s Euroopan kiertueella. Hän on selviytynyt jatkoon jokaisessa kilpailussaan kuluvalla kaudella. Sijoitus kymmenen parhaan joukkoon oli uran 12:s.

Etelä-Afrikasta Korhonen palaa Suomeen. Seuraavan kerran hän kilpailee 13.-16.4. Marokossa.

USA:n Peter Uihlein (-14) oli Tshwane Openissa neljäs ja kilpailun puolivälissä paalulla ollut Ruotsin Alexander Björk (-13) viides.

Dean Burmesterissä on potentiaalia isommaksikin menestyjäksi. Kuva: Getty Images

Burmester menetti viime kauden päätteeksi kortin ET:lle jäätyään Race to Dubai -listalla sijalle 140. Tämän kauden kisoissa 27-vuotiaalla pelaajalla on kuitenkin ollut toisenlainen ääni kellossa. Kuudesta kilpailusta 50 prosenttia on tuottanut top 10 -sijoituksen.

Hän varmisti pääsynsä tammikuussa pelattuun Abu Dhabin turnaukseen oltuaan viikkoa aiemmin pelatussa SA Openissa neljäs. Abu Dhabista tienatut 75 805 euroa olivat Burmesterin kauden parhaat tienestit ennen Tshwane Openia, jossa hänelle ojennettiin 190 054 euroan palkintosekki.

Ykköstilansa ansiosta hän sinetöi vahvan kategorian ET:lle kauden 2018 loppuun. Ennen Pretorian kisaa maailmanlistalla 144:ntenä ollut Burmester saattaa nousta maanantaina päivitettävässä OWGR-rankingissa sadan joukkoon.

”En voi uskoa tätä. Olin viime sunnuntaina (11:s) hieman turhautunut, kun asiat eivät menneet toivomallani tavalla. Perheeni ja tukijoukkoni totesivat sitten, että minun olisi parempi voittaa tällä viikolla, kun he ovat tulossa katsomaan turnausta. Olen iloinen, että pystyin siihen”, Burmester sanoi.

Burmester saa hurjista avauksistaan valtavasti etua, ja noustuaan urallaan seuraavalle tasolle, hän saattaa tehdä vielä nopeaakin nousua maailman eliittiin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

    AnuM says:

    Meni Mikon pelin seuraaminen jännäksi. Tuntui, että pelaa turhan varman päälle. Pelättiin, että Uhleinkin menee Campillon ohella viime väylillä ohi. Onneksi niin ei käynyt.
    Oli tv:n kauko-ohjain kovassa käytössä. Kumpaa jännittää enemmän Korhosen viimeisiä lyöntejä vai Heikkisen 50 km hiihdon loppuhetkiä! Molemmat hoitivat ansiokkaasti homman kotiin! Mikolle onnittelut! Menestystä tuleviin kisoihin!