16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Mikko Korhonen upeasti kakkoseksi Itävallassa

Korttinsa Euroopan kiertueelle ensi kaudeksi sinetöineen Korhosen kausitienestit lähentelevät jo 300 000 euroa.

Mikko Korhonen sijoittui lähellä Wieniä pelatussa golfin Euroopan kiertueen Lyoness Open -kilpailussa toiselle sijalle.

Korhonen (-11) pelasi sunnuntaina tuloksen 67 jääden kilpailun voittaneesta Etelä-Afrikan DylanFrittellistä vain yhden lyönnin. Toista sijaa jakoivat Korhosen kanssa Englannin David Horsey ja Etelä-Afrikan Jbe Kruger.

Korhonen aloitti kierroksensa vahvasti ja viimeisteli ensimmäisen yhdeksän reiän jaksossa neljä birdieä. Kierroksen ainoa bogi syntyi 10. reiällä.

Korhonen peräänkuulutti itseltään ennen kilpailun alkua rohkeaa ja ennakkoluulotonta peliä. Siten hän sunnuntaina myös pelasi, ja pystyi luomaan useita erinomaisia birdie-paikkoja. Putterin varressa muuten loistavasti pelanneella suomalaisella ei kuitenkaan ollut paras mahdollinen päivä.

Puteissa oli ehkä vähän liikaa ajatuksia päässä.

Tilanne muuttui reiällä 16, jolla Korhonen teki upean eaglen ja nousi lyönnin päähän kärjestä. Päätösviheriöllä birdie-putti jäi reiän reunalle, kahden sentin päähän kupista.

”Oli hieno viikko ja hienoa pelata taas voitosta. Yritin haastaa voitosta loppuun asti. Vikalla reiällä birkku lipui vielä tosi läheltä ohi reiän”, Korhonen sanoi.

Tämä aivan reiän viereen jäänyt putti olisi onnistuessaan vienyt Korhosen mitä ilmeisimmin uusintaan. Kuva: Getty Images

”Puteissa oli ehkä vähän liikaa ajatuksia päässä ja tuli muutama missi birdie-paikoilta siinä takalenkillä. Eagle reiällä 16 toi taas mukaan peliin. Löin draivin jälkeen rauta-viitosen metriin.”

Korhonen tienasi kilpailusta palkintorahaa  74 570 euroa, jonka myötä kauden kokonaisansiot kohosivat yli 293 230 euroon. Summa riittää todennäköisesti varmistamaan pelioikeuden kiertueelle myös tulevaksi kaudeksi.

Sijoitus kärkikymmenikössä oli Korhoselle kauden kolmas ja uran 13:s. Kilpailu oli 36-vuotiaalle maan tämänhetkiselle ykköspelaajalle uran 124:s Euroopan kiertueella.

Korhonen nousi kiertueen rahalistalla 52:nneksi. Ennen päättyvää viikkoa hän oli Race to Dubai -rankingissa 64:s.

60 parasta pääsee mukaan kauden huipentavaan kolmen kilpailun mittaiseen finaalisarjaan. Korhonen määritteli kauden alla tavoitteekseen paikan finaaleissa.

Sijoitus koheni myös maailmanlistalla, jossa Korhonen on nyt parhaana suomalaisena sijalla 176.

Itävallasta Korhonen palaa Suomeen, ja seuraavan kerran hän kilpailee 22. kesäkuuta käynnistyvässä BMW International Openissa Saksassa.

Suomalaisten vahvan kokonaispanoksen täydensi Roope Kakko, joka ylsi kilpailussa sijalle 20.

Sellainen olo jäi, että täältä olisi ollut enemmänkin otettavissa.

Diamond Country Clubin kenttä tuntuu sopivan suomalaiskaksikolle erinomaisesti, kaksi vuotta sitten Korhonen sijoittui samassa kilpailussa yhdeksänneksi Kakon ollessa 16:s.

Roope Kakko oli tyytyväinen panokseensa viikonlopun kierroksilla. Kuva: Getty Images

”Tavoitteeni oli pelata todella kova tulos ja nousta kymmenen joukkoon, jolla olisi saanut paikan seuraavaan tapahtumaan. Se jäi nyt pari iskua vajaaksi”, Kakko sanoi.

”Etuysin jälkeen olin vielä asemissa, mutta sisääntulossa en osunut väyliin, enkä päässyt siten birdiepaikkoihin. Viikonlopun esitys oli kuitenkin vahva, erityisen tyytyväinen olen puttipeliin ja asenteeseeni kentällä. Sellainen olo jäi, että täältä olisi ollut enemmänkin otettavissa”, kauden parhaan sijoituksensa saavuttanut espoolainen jatkoi.

Kakko pelaa seuraavaksi Challenge Tourin kisassa Ranskassa.

”Sinne viedään täältä hyvä puttipeli ja nadalmainen taistelijan ote peliin.”

Amatööri Sepp Straka (-7) oli jaetulla seitsemännellä sijallaan yllättäen kisan paras itävaltalainen. U.S. Openiin lähtevä maan ykköstähti Bernd Wiesberger (-5) jätettiin 15:nneksi.

Itävallassa odotetaan viikonvaihteessa ensimmäisen turnauksensa ammattilaisena pelanneesta Matthias Schwabista kovaa kilpakumppania Wiesbergerille. Amatöörien maailmanlistalla neljäntenä ollut Schwab (+1) sijoittui Lyoness Openissa 43. tilalle.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje